blogi

Raha

Puhutaan rahasta

Palkasta, rahasta ja sijoituksista puhuminen tuntuu edelleen olevan hieman tabu. Kuinka moni tietää paljonko kollega, ystävät tai perheenjäsenet tienaa tai paljonko heillä on rahaa kiinni osakkeissa? Mielestäni työstä, rahasta, palkasta, säästämisestä ja sijoittamisesta pitäisi oppia puhumaan ylpeästi ja rohkeasti. Tätä sanomaa haluankin blogissani jakaa ja toivon, että pystyn motivoimaan ihmisiä puhumaan rahasta ja käyttämään rahaa itselleen sopivimmalla tavalla. Rahasta puhuminen…

Read More

Blogi, Raha

6 keinoa tienata rahaa blogilla

Moni bloggaaja toivoisi elättävänsä itsensä bloggaamalla, mutta edelleen pelkästään blogilla tienaaminen on suomessa melko harvinaista. Vaikka blogista ei täysipäiväistä työtä saisikaan, on helppo silti ansaita hieman passiivista tuloa. Bloggaaminen sopii siis erinomaisesti lisätulon lähteeksi päätyön ohella tai esimerkiksi äitiyslomalla tai väliaikaisen työttömyydeen aikana. Lukijoiden on luotettava sinuun, jotta he haluaisivat ostaa markkinoimasi tuotteen. Siksi aloittelevan bloggaajan on vaikea vielä tehdä…

Read More

Raha

Rahastosijoittaminen aloittelijoille

Lukijoilta tuli erityisesti toiveita sijoutusneuvoista aloittelijoille. Voin vain kertoa omia kokemuksiani, mielipiteitä ja vinkkejä, mutta mitään virallisia sijoitusneuvoja en voi / saa antaa. Mutta nyt oppimiseen tarjoutuu hyvä tilaisuus Nordnetin kautta. ”Aloita rahastosijoittaminen – Rakenna oma rahastosalkkusi 10 päivässä” –kurssi on maksuton ja sen aikana opit rahastosijoittamisen perusteet. Kurssin sisältö on seuraava: Miten pääsen alkuun? Mitä tulee tietää rahastoista? Sijoitussuunnitelman…

Read More

Raha

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot – 10 vinkkiä rahan säästämiseen

Kuten vanha sanontakin toteaa, ei vaurastumiseen tarvita suuria tuloja, riittää vain kun menot ovat riittävän pienet. Näin vuoden alussa onkin hyvä aika tarkkailla omia kulutustottumuksia ja tehdä niihin muutoksia. Nämä vinkit sopivat niin niille, joilla rahat kyllä riittävät, mutta haluavat saada entistä enemmän säästöön kuin niillekin, joilla rahat ei tahdo millään riittää kuukauden loppuun. Jos siis haluat saada taloutesi parempaan…

Read More

Blogi

Vuosi 2018

  Vuosi 2017 on juuri vaihtumassa ja on aika suunnata katse vuoteen 2018. Toivottavasti vuodesta tulee kaikin puolin antoisa. Seuraava vuosi tuo blogiinkin uusia mielenkiintoisia postauksia. Luvassa on niin lukijoiden toivepostauksia kuin omia ideoita. Kirjoittelen mm. säästämisestä, sijoitusvinkeistä aloittelijoille, sijoutuskirjoista, ostoksista, bitcoineista, rahan tienaamisesta blogilla ja muista blogi vinkeistä… Ensi vuonna aloitan myös vihdoin kunnolla perehtymään koodaamiseen ja kirjoittelen varmasti…

Read More

Blogi

Arvonnan tulokset

  Joulun pyhien viimeisiä päiviä viedään ja nyt on tullut aika julkistaa arvonnan tulokset. Kommentteja tuli yhteensä 12 ja arpaonni suosi nimimerkkiä ’enkerro’. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostilla ja laitan kirjan postiin. Kiitos vielä suuresti kaikille blogista kiinnostuneille ja arvontaan osallistuneille! Toivottavasti jäätte seuraamaan blogiani jatkossakin, sillä ensi vuonna on tulossa postauksia toivomistanne aiheista.       Jos arpaonni ei tällä…

Read More

Blogi, Raha

Joulun toivotus!

Vaikka blogissa paljon rahasta puhutaankin, muistetaanhan varsinkin näin jouluna, että elämässä on muutakin kuin mammona. Keskitytään siis viettämään joulu läheisten kanssa ja nautitaan olennaisesta. Haluankin jakaa teille joulun kunniaksi kuvien muodossa muutaman sanonnan. Iloista joulua kaikille <3           P.S. Muistattehan vielä osallistua arvontaan. Osallistumisaikaa on vielä tämä päivä ja laitan joulun jälkeen paketin postiin onnekkaalle voittajalle.  

Raha

Vielä ehdit lähettää joulukortit – tai olla lähettämättä!

  Postin mukaan joulukortit voi lähettää vielä 20.12 asti 1.luokan postimerkillä. Me emme kuitenkaan tänäkään vuonna lähetä joulukortteja. Ilahdutan tuttaviani vain jouluisella tekstiviestillä (eli whatsapp-viestillä) ja käytän kortteihin menevän summan mieluummin lahjoittamalla jouluiloa köyhän perheen lapselle. Joulukortti on ihan kiva saada, mutta sen kummemmin en niitä kuitenkaan arvosta. Kortti ilahduttaa hetken, mutta päätyy kuitenkin joulun jälkeen roskiin. En nyt kuitenkaan…

Read More

Raha

Omat vai yhteiset rahat avioliitossa

Monet pohtivat yhteen muuttaessaan tai viimeistäänkin naimisiin mennessä, että miten raha-asiat hoidetaan. Pidetäänkö omaisuus erillään vai yhteisenä? Me olemme valinneet yhteiset rahat. Tästä on varmaan niin jyrkät mielipiteet niin puolesta kuin vastaan ja mielestäni molemmat kannat voivat olla oikeita. Eri pareille toimii eri tavat. En lähde tässä nyt enempää vertailemaan tai käännyttämään ketään. Olemmekin varmaan vähemmistössä tapamme kanssa, mutta meillä…

Read More

Raha

Mikä minusta tulee isona?

Olen 26 vuotias korkeakoulutettu ja en vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona. Valmistuin filosofian maisteriksi viime kesäkuussa. Pääaineenani opiskelin sovellettua matematiikkaa ja sivuaineina opiskelin tilastotiedettä, tietojenkäsittelyä, taloustiedettä ja liiketoimintaosaamista. Opiskeluaikoina olin varma että haluan vakuutusmatemaatikoksi. Nykyään olen alkanut miettimään muitakin vaihtoehtoja. Koen kuitenkin, etten ole opiskeluaikana oppinut tarpeeksi, sillä vaatimukset työpaikkoihin ovat todella kovat. En ole suorittanut harjoitteluja tai tehnyt…

Read More

Raha

Joululahja netistä: 10 vinkkiä edullisiin verkkokauppoihin

Tänään on tilille tullut veronpalautukset. Ajattelitko sijoittaa palautukset vai käyttää ne perinteisesti joululahjoihin? Jouluun on enää alle kolme viikkoa, mutta vielä ehtii hankkimaan joululahjat jos niitä ei vielä ole ostanut. Itse suosin verkkokauppoja, sillä niissä ostosten vertailu on helppoa. Saan rauhassa katsella tuotteita ja vertailla hintoja. En myöskään omista autoa, joten kauppakeskuksiin lähteminen on hankalaa. Verkkokaupoissa hinnat ovat edullisia ja…

Read More

Blogi

Arvonta: voita talous-aiheinen kirja!

Kivasti lähtenyt tämä bloggaaminen käyntiin ja innostus vain kasvaa. Toivottavasti olen pystynyt tarjoamaan myös lukijoille mielenkiintoista sisältöä. Luonnoksissa on jo paljon kiinnostavia artikkeleita, joten toivottavasti jäät seuraamaan mitä on tulossa. Blogin kymmenennen postauksen kunniaksi, pistetään käyntiin arvonta! Hankin talous-aiheisen kirjan, jonka nyt haluaisin arpoa lukijoilleni. Erilainen ote omaan talouteen Tuoko raha onnea? Paljonko rahaa on riittävästi? Tarkoittaako säästäminen aina niukkuutta?Onnellisen…

Read More

Blogi

Blogin hakukoneoptimointi: WordPress Yoast SEO

Hakukoneoptimointi on blogissa tai nettisivussa erittäin terkeää sisällön ohella. Jos haluat saada lukijoita blogiisi, on tärkeää että ihmiset löytävät postauksesi Googlesta. Ihmiset yleensä lukevat vain hakutuloksien alkupäässä olevia sivustoja. Jos siis blogisi löytyy vasta hakutuloksien toiselta sivulta, on erittäin epätodennäköistä että kukaan sitä klikkaisi. Tavoitteeksi kannattaa siis ottaa postauksen saaminen hakutulosten kärkeen. Voit siis itse vaikuttaa siihen miten helposti sivusi löytyy…

Read More

Raha

Ansaitse rahaa kännykällä

Nykyään tulee muutenkin räplättyä kännykkää lähes koko ajan, miksei siis samalla voisi ansaita rahaa. Päätin kokeilla erilaisia sovelluksia, joilla voi tienata mm. pelaamalla, katsomalla viedoita ja ottamalla valokuvia. Sovellukset ovat ainakin saatavilla Android puhelimille Play kaupasta. Sovellukset vaativat Pay Pal -tilin, johon maksetaan tienaamasi rahat. Make Money Sovelluksessa voit videoita katselemalla ja pelejä pelaamalla tienata credittejä. Kun credittejä kertyy tarpeeksi,…

Read More

Raha

Miten pienentää kauppalaskua? Lue miten tein viikon ruokaostokset alle 40 eurolla

Julkaisen saman tekstin molemmissa blogeissani (ruokaa fiiliksellä ja kukkaron rouva), sillä aihe sopii molempiin oikein hyvin.  Jotta rahaa jäisi säästöön, on menot oltava tarpeeksi pienet. Yksi suurimmista kulutuksen kohteista on ruoka. Ruokaa on toki syötävä, joten liikaa tässä ei voi säästää. Eikä sitä kovin mielellään eläisi pelkällä makaronilla ja tonnikalalla. Miten siis pitää kauppalasku kohtuullisen pienenä, mutta silti syödä hyvin? Seuraavaksi jaan…

Read More