Blogi

Lukijahaasteen tulos

Julkaisin helmikuun alussa blogissa lukijahaasteen ja arvonnan. Tavoitteena oli saada blogilleni vähintään 4000 uniikkia lukijaa kuukauden aikana. Pyysin teiltä nykyisiltä lukijoilta apua ja lupasin motivaattoriksi palkinnon. Yllätyspalkinto arvottaisiin vain mikäli tavoite täyttyisi.

Miten meni?

Nyt kuitenkin kävi niin, että kuukausi sujui paljon odotettua huonommin. Toteutunut lukijamäärä jäi lopulta kauas tavoitteesta. Uniikkeja lukijoita oli siis kuukauden aikana 1833 ja sivun katseluita yhteensä 4014.

Vaikkei tavoite nyt täyttynytkään, niin kiitän suuresti kaikkia teitä, jotka suosittelivat blogiani muille ja osallistuivat arvontaan! <3

Yksi syy miksi tavoitteesta jäätiin niin kaus oli se, etten ollut blogin kanssa ihan niin aktiivinen kuin oli suunnitelmissa. Postauksia oli suunniteltu kuukaudelle seitsemän kappaletta haastepostauksen lisäksi. Kiireiden vuoksi postauksia julkaistiin kuitenkin vain viisi.

Yritin olla aktiivinen ja jakaa postauksia somessa. En kuitenkaan halunnut turhaa spämmäillä, joten koitin pitää jakamisen maltillisena.

Kuukauden ja samalla kaikkien aikojen suosituimmaksi postaukseksi nousi ”Yli 25 toimivaa tapaa ansaita lisätuloja”. Kuukauden alussa julkaistu postaus keräsi paljon klikkauksia facebookin kautta. Artikkelin julkaisupäivänä ja päivä sen jälkeen blogissa olikin kaikkien aikojen suurin kävijäpiikki. Alkukuukausi näytti siis lupaavalta, mutta samanlaisiin lukuihin ei enää myöhemmin päästy. Kävijämäärät tasaantuivat melko matalalle loppukuusta ja uusia lukijoita ei juurikaan tullut.

Mitä seuraavaksi?

Mutta selittelyt eivät nyt auta. Asetin liian kovan tavoitteen, joka ei tällä kertaa täyttynyt. Toivottavasti kuitenkin pian päästään toivomiini lukijamääriin.

Arvonnasta vielä sen verran, että säännöt ovat säännöt. Koska tavoite ei täyttynyt palkintoa ei nyt siis jaeta. Tehdään kuitenkin haasteen kanssa niin, että jos (ja toivottavasti kun) asettamani tavoite saavutetaan lähikuukausina, niin järjestän arvonnan sitten. Haluan yhä pitää tavoitteestani kiinni, sillä koen ettei se ole ollenkaan mahdoton. Täytyy vain tehdä entistä kovemmin hommia.

Eli sitten kun blogissani on kuukaudessa vähintään 4000 uniikkia lukijaa, palkinto arvotaan. Kaikki jo osallistuneet ovat mukana automaattisesti arvonnassa. Jos taas et vielä ole osallistunut, niin käy kommentoimassa tätä postausta ja auta blogiani saavuttamaan tavoite. Ilmoitan kun tavoite tulee täyteen, jolloin palkinto lähtee jollekin onnekkaalle osallistujalle.

Kommentoi