Miksi säästövinkit kiinnostavat?

mennessä | 25.11.2018 | Säästäminen | 0 Kommenttia

Googlaamalla säästövinkit löydät noin 120 000 hakutulosta. Säästövinkeistä siis kirjoitetaan paljon ja niitä myös haetaan paljon. Olen myös itse aiemmin kirjoittanut omia säästövinkkejäni ja kyseinen postaus onkin yksi blogini suosituimmista.

Säästövinkeistä keskustellaan myös paljon erilaisissa netin keskustelupalstoilla ja facebookin ryhmissä. Säästövinkit voivat välillä tuntua vähän itsestään selviltä. Kuitenkin Suomessa on ihan hirveästi ihmisiä, joille säästäminen on ihan vierasta ja rahat eivät tunnu ikinä riittävän seuraavaan palkkapäivään. Säästövinkeillä saakiin hyvän alkuspurtin suurempiin tuloksiin. Pienet muutokset johtavat usein pysyvämpiin tapoihin. Ja kuten vanha sanontakin toteaa, pienistä puroista syntyy suuri virta.

Kaikille säästäminen ei siis olekaan niin helppoa, eikä omasta kulutuksestaan aina huomata mahdollisia säästökohteita. Tärkeintä olisikin aloittaan tekemällä budjetti jossa seuraat menojasi ja tulojasi. Näin näet mihin kuluu paljon rahaa ja mistä voisi mahdollisesti säästää. Säästövinkeillä saa vielä lisää buustia ja ideoita mahdollisiin säästökohteisiin. Kun kokeilet jotain säästövinkkiä, huomaat toimiiko se kohdallasi ja kuinka paljon rahaa jää säästöön. Haastamalla itseään voit oppia toimivia tapoja kuluttaa vähemmän. Kulutusta vähentämällä rahaa jää väkisinkin säästöön, jonka lisäksi myös ympäristö ja joissain tilanteissa mahdollisesti terveytesi hyötyvät myös.

Välillä säästäminen voi aluksi vaatia hiukan enempi vaivaa. Mutta päästyäsi vauhtiin se sujuu kuin itsestään ja säästämisestä tulee osa arkeasi. Säästövinkit eivät siis tarjoa pikavoittoja. Pitkällä tähtäimellä taloutesi voi kuitenkin parantua kun löydät ne itsellesi sopivimmat säästötavat. Kun rahaa jää enemmän säästöön voit esimerkiksi sijoittaa sen tai säästää jotain isompaa ja tärkeämpää hankintaa varten.   

Joulukuussa Kukkaron rouvan -facebooksivulla julkaistaan säästövinkkejä, joita ei blogiin tule. Nyt siis kannattaa viimeistään ottaa facebook-sivu seurantaan, jos et ole sitä vielä tehnyt. Lähipäivinä tulossa muutenkin uutisia koskien blogia. Joten jos et halua missata uusimpia uutisia ja ainutlaatuisia säästövinkkejä, klikkaa tästä.   

Millaisia säästövinkkejä sinä kaipaisit ja miksi?

Heidi

Olen alle kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen tällä hetkellä erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This