Mitä olen saavuttanut kymmenessä vuodessa

mennessä 26.04.2020Minä2 Kommentit

Yhdessä lempiblogeistani, Omavaraisuushaaste, ilmestyi reilu viikko sitten postaus jossa bloggaaja esitteli mitä on tehnyt/saavuttanut kymmenessä vuodessa ja miten varallisuus on kertynyt. Tästä inspiroituneena päätin itsekin toteuttaa samanlaisen postauksen. 

Tässä pääset siis tutustumaan minuun lisää. Kerron mitä vaiheita elämääni mahtuu, missä olen työskennellyt ja kuinka paljon olen tienannut. Pohdin lopuksi myös mitä haluan saavuttaa seuraavassa kymmenessä vuodessa.

 

2010

Valmistuin lukiosta. Kirjoitin pitkän matematiikan, fysiikan, historian, yhteiskuntaopin, englannin ja äidinkielen, ja näiden keskiarvo oli M. 

Hain korkeakouluihin, 1. vaihtoehtona kauppakorkeakoulu, 2. vaihtoehtona amk liiketalous ja 3. vaihtoehtona yliopisto pääaineena matematiikka. Näistä pääsin suoraan todistusvalinnalla matematiikkaa opiskelemaan ja sille tielle jäin, vaikka myöhemmin harkitsinkin uudelleen hakemista muualle.

Kesän työskentelin suurtalouskeittiössä ja palkkani oli muistaakseni vajaa pari tonnia kuukaudessa. Laitoin säästöön kaikki tienaamani rahat.

Loppuvuosi meni opiskeluihin ja erityisesti opiskelijaelämään tutustuessa.

 

2011

Tammikuussa muutin pois vanhempieni luota opiskelija-asuntoon. 

Alkukesästä tapasin nykyisen aviomieheni.

Kesällä työskentelin yhä samassa työpaikassa. En käynyt muuten töissä opintojen ohella, joten kesätöistä keräämilläni säästöillä elin taas seuraavaan kesään asti opintotuen ohella.

 

2012

Tänä vuonna ei oikein tapahtunut mitään merkittävää. Jatkoin yhä opintojani ja kesän työskentelin taas samassa työpaikassa.

 

2013

Tänä vuonna en saanut kesätöitä. Suoritin opintoja kesän aikana ja nostin opintotukea. Kaikki aiemmin keräämäni säästöt hupenivat kun lisää tuloja ei tullut.

Muutettiin kuitenkin kesän alussa miehen kanssa yhteen, jolloin onneksi asumiskulut ja muut menot pienenivät. Sain siis rahat juuri ja juuri riittämään.

Harkitsin jopa opintolainan ottamista, mutta silloin ajattelin sen olevan jotenkin pahasta ja selviydyin pelkällä opintotuella ja pienillä säästöillä. Voi kunpa oisin silloin tiennyt opintolainan hyödyt ja ottanut tuota todella edullista lainaa. 

Mies kävi töissä ja minä opiskelin. Pidimme kuitenkin taloutemme täysin erillisinä vielä tässä vaiheessa. Aloimme harkita yhteistä ruokatiliä, jotta menot olisi helpompi jakaa.

 

2014

Perustin ruokablogini, joka vieläkin löytyy netistä, mutta jota en enää päivitä.

Pääsin kesätöihin yritykseen jossa nykyisinkin olen, mutta aloitin tuotannon puolelta. Kuukausipalkkani oli 1700€/kk. Kesän jälkeen tein myös noin yhden päivän viikossa töitä opintojen ohella. Näin sain kasvatettua säästöjäni.

Perustimme miehen kanssa yhteisen ruokatilin s-pankkiin.

Aloitin tekemään kandidaatin tutkielmaa.

 

2015

Vuoden ensimmäinen päivä menimme kihloihin ja aloimme suunnitella häitä seuraavan vuoden kesälle. Myös mies aloitti opiskelut.

Työskentelin kesän sekä silloin tällöin opintojen ohella yhä samassa työpaikassa.

Kandidaatin tutkielma oli pitkään tauolla, mutta sain sen myös vuoden aikana vihdoin valmiiksi. Aloin lähes heti perään tehdä myös gradua.

 

2016

Juhlimme häitämme elokuussa. Yhdistimme myös rahamme kunnolla, vaikka aiemminkin olimme melko pitkälti pitäneet taloutemme yhtenäisenä.

Tein töitä ja gradua. Muuten opinnot olivat melko pitkälti valmiit, joten en juuri käynyt enää koululla.

 

2017

Keväällä valmistuin vihdoin! Hain oman alan töitä, mutta lukuisista hakemuksista ja muutamasta haastattelusta huolimatta en saanut töitä, joten jäin nykyiseen työpaikkaani vielä toistaiseksi. Halusin hetken taukoa työnhakurumbasta.

LUE MYÖS: MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA?

Varallisuutta/säästöjä meille oli kertynyt jo jonkin verran. Tilillä makasi yli 10 000 euroa ja päätimme että olisi aika laittaa rahat poikimaan. Niinpä aloitimme sijoittamisen.

Perustin myös aiheen ympärille tämän blogin. Kaipasin jotain mielekästä tekemistä opiskelujen jälkeen. Blogi oli myös hyvää vastapainoa työlle, joka ei aivan ollut sitä omaa kiinnostuksen kohdetta.

Kun olimme perehtyneet enemmän talousasioihin, niin tajusimme myös opintolainan hyödyt. Minua kadutti miksen ollut omien opintojeni aikana nostanut lainaa, mutta onneksi mies oli fiksumpi ja alkoi tässä vaiheessa nostaa opintolainoja.

 

2018

Sijoittaminen jatkui pienistä tuloista huolimatta. Kerroinkin alkuvuonna blogissa yhteisten nettotulojemme olevan noin 2600€/kk ja tälläkin summalla sijoitimme. Vuoden aikana kuitenkin tulot alkoivat nousta.

Ylenin nykyisessä työpaikassani ja siirryin toimistotöihin. Palkkani nousi hieman ja myöhemmin samana vuonna neuvottelin itselleni vielä korkeamman korotuksen.

Mies valmistui ja aloitti oman alan töissä, jolloin hänenkin tulot nousivat.

Loppukesästä ostimme auton, jolloin kaikki ylimääräiset säästöt hupenivat. Onneksi sijoituksiin ei tarvinnut silti koskea.

 

2019

Alkuvuonna raskaustesti näytti plussaa ja rakas lapsemme syntyi loppuvuonna. Jäin äitiyslomalle, mutta sain vuoden loppuun asti vielä normaalia palkkaa.

Yhteiset nettotulot olivat hieman vajaa 4000€/kk. Kesällä avasimme myös yhteisen asp-tilin.

 

2020

Minun tuloni putosivat vanhempainvapaan myötä, mutta mies sai palkankorotuksen, joten yhteiset nettotulot pysyivät melko samana. Myöhemmin toki tänä vuonna tuloni tulevat tippumaan entisestään kun jään kotihoidontuelle.

LUE MYÖS:

OMA TALOUSTILANNE ÄITIYSLOMAN MYÖTÄ

MAAILMAN PARAS TYÖ

Rekisteröidyin kevytyrittäjäksi ja aloin tienaamaan hieman lisätuloja. Työskentelen blogin parissa pyhäpäivinä, jotta tulot eivät vaikuta kelan tukiin.

Yhteinen sijoitusvarallisuutemme on jo n. 60 000 euroa.

 

Seuraavat kymmenen vuotta

Aion jäädä vielä hoitovapaalle kotiin. Vielä en ole täysin päättänyt kuinka pitkäksi aikaa, mutta ainakin johonkin ensi vuoteen asti. 

Työelämään ei ole vielä kiire palata. Töitä saan vielä paiskia kymmeniä vuosia (ellen saavuta taloudellista riippumattomuutta), joten nautin rauhassa vauvakuplasta. Muutama vuosi kotona ei loppujen lopuksi ole edes niin pitkä aika pois töistä. Kaiken lisäksi en edes tiedä millaista työtä haluan tehdä loppuelämäni, joten äitiysvapaa antaa sopivan tauon pohtia tätä. Muutenkaan en koe että ura on minulle kaikki kaikessa, vaan perhe edustaa minulle tärkeimpiä arvoja. 

Samalla aion jatkaa blogin pitämistä ja hankkia tällä hieman lisätuloja. Haaveina olisi kirjoittaa myös e-kirja, johon minulla on ideakin jo olemassa, vielä pitäisi vain löytää aikaa tälle.

Jatkamme sijoittamista sekä säästämistä asp-tilille. Pienensimme hetkittäin asp-tilille menevää määrää, jotta meillä olisi enemmän rahaa sijoittaa pörssikurssien sukeltaessa. Asunnon ostolla ei siis ole kiire, mutta jatkamme sitä varten säästämistä, jotta voimme jossain vaiheessa ostaa unelmiemme asunnon.

Tavoitteena on saavuttaa muutaman vuoden sisällä 100 000 euron sijoitusvarallisuus. Sanotaan, että ensimmäinen 100 000 on vaikein saavuttaa ja sen jälkeen omaisuus kasvaa helpommin. Kymmenessä vuodessa uskonkin saavuttavamme jopa 200 000 euron sijoitusvarallisuuden. 

En siis tarkkaan tiedä missä tulen olemaan tai mitä tekemään kymmenen vuoden päästä. Mutta uskon, että aika näyttää oikean suunnan.

 

LUE MYÖS:

MITEN MINÄ SÄÄSTÄN – PARHAIMMAT SÄÄSTÖVINKKINI

10 SUORAA KYSYMYSTÄ RAHASTA

 

Heidi

Olen alle kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

2 Kommentit

  1. Eve

    Tämä postaus oli tosi mielenkiintoista luettavaa ja pisti miettimään omaa vastaavaa kaarta. Olen itsekin tällä hetkellä äitiyslomalla ja pian jäämässä hoitovapaalle, joten postauksesi ovat itsellenikin hyvin ajankohtaisia. Sijoitusten osalta olen tosin vasta alkutaipaleella ja tällä hetkellä harkitsen osakkeiden oston aloittamista. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä osakkeita sinun tai teidän salkusta löytyy, jos haluat jakaa tätä tietoa. Itselläni on harkinnassa mm. Neste, Orion, Fortum ja Sampo, mutta perehtymistä tähän aiheeseen tarvii vielä tehdä. Blogisi on mukavaa seurattavaa ja nyt sunnuntaita ja uusia postauksia tulee odotettua innolla. Ihanaa kevättä ja vauva vuoden jatkoa! 🙂

    Vastaa
    • Heidi

      Kiitos kommentistasi Eve! Kiva kuulla, että joku lukijoistani on samassa elämäntilanteessa, niin tiedän että nykyinen vauvapainotteisempi sisältö kiinnostaa 🙂 Voisin ehkä jossain postauksessa tarkemmin avata millä perusteella valitsemme osakkeita tai rahastoja salkkuun, mutta yksittäisiä yhtiöitä en ehkä halua paljastaa mitä salkustamme löytyy.

      Vastaa

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This