Miten lähipiiri suhtautuu säästämiseen ja sijoittamiseen?

mennessä 1.03.2020Säästäminen, Sijoittaminen0 Kommenttia

Sain jokin aika sitten lukijaltani seuraavan kommentin, jonka aihetta ajattelin nyt pohtia tarkemmin postauksen muodossa:

“ Hei! Pyysit postausideoita. Itseäni kiinnostaa tekstit, joissa yhdistelty sekä asiapainotteista teoriaa että henkilökohtaisempia ajatuksia/pohdintoja/kokemuksia. Vuosi 2019 kului itselläni opiskellen sijoittamista ja säästämistä ja nyt vuodelle 2020 onkin kovat tavoitteet asetettu. Välillä kuitenkin saan itseni kiinni stressaamasta sitä, että onko ns.väärin havitella rikkauksia ja mitenkä lähipiiri kokee sen, että ajatusnaailmani on muuttunut niin että haluan elää säästeliöästi ja valmistautua tulevaisuuteen turvaamalla talouteni. Huomaan välillä, että ystäväni eivät tajua tuontaivaallista koko raha-aiheesta ja se ahdistaa. Olen vasta nuori, 27v, mutta koen tärkeänä taloudellisen turvan tulevaisuudessa. Kiinnostaisikin tietää omia kokemuksiasi siitä, kuinka tarkka talouden.rahanhallinta on.vaikuttanut ystävyyssuhteisiisi ja onko esimerkiksi lähipiiri kateellinen säästöillenne yms. Kiitos “

 

Eli tässä postauksessa käsittelen sitä miten oma lähipiirini suhtautuu säästämiseen ja sijoittamiseen. Annan myös neuvoni miten raha-asioista kannattaisi keskustella lähipiirin kanssa.

Edellisessä postauksessa kerroin miten minä aloitin sijoittamisen. Kerroin siinä, että en tiennyt mitään sijoittamisesta sillä kukaan lähipiiristäni ei sijoittanut tai ainakaan puhunut siitä. Suvussani on paljon pihistelyn mestareita, mutta sijoittamisesta kukaan ei taida juurikaan tietää. Säästäväiseksi olin oppinut, joten rahaa oli säästössä, mutta kun tuli aika laittaa rahat poikimaan piti tietoa etsiä itse. En tuntenut ketään joka olisi voinut opastaa minut alkuun sijoittamisessa, mutta onneksi netistä ja kirjoista löytyi tietoa.

Lähimmät ihmiset tietävät blogistani ja sijoittamisestani, mutta en silti hirveästi siitä puhu tai tee asiasta numeroa. Esiinnyn kyllä blogissa omalla naamallani ja nimellä, joten kuka tahansa tutun tuttu voi blogin löytää ja minut tunnistaa. En silti halua mainostaa blogia tutuille, sillä en halua että he lukevat blogia vain uteliaisuuttaan. Haluan että lukijat seuraavat blogia aiheen takia. Eli ne ketä aihe kiinnostaa löytävät kyllä blogin.

Varsinkin mediassa törmää välillä ennakkoluuloihin sijoittamisesta. Sen kuvitellaan olevan vain rikkaiden ihmisten etuoikeus tai “tavallisten” ihmisten kusetusta. Omalta osaltani haluan olla rikkomassa näitä ennakkoluuloja blogini avulla. Blogissa uskallan puhua aiheesta avoimesti ja rohkaista ihmisiä sijoittamaan. Kuitenkin “oikeassa elämässä” olen valitettavan usein hiljaa tästä aiheesta. En halua että ihmiset luulevat minun kehuskelevan sijoituksilla. En muutenkaan ole ihminen joka puhuisi hirveästi itsestään, saatika raha-asioista. En siis koe että minulla olisi mitään salattavaa tai hävettää, en vain jostain syystä puhu asiasta varsinkaan yhtään vieraammille ihmisille. Blogin kautta on jotenkin hirveän paljon helpompi käsitellä aihetta.

Lähimpien ystävien kanssa puhun silloin tällöin sijoittamisesta, mutta melko pintapuolisesti. En erikseen välttele aihetta, mutta koen että meillä on niin paljon muutakin puhuttavaa kuin sijoittaminen. He kuitenkin suhtautuvat sijoittamiseen positiivisesti ja taitavat itsekin sijoittaa tavalla tai toisella.

Perheeni kanssa välillä puhutaan sijoittamisesta, mutta ei se kovin yleinen aihe ole. He ovat myös avanneet tilin Nordnettiin, ehkä suosituksestani tai ehkä oman tiedon perusteella.

En ole ainakaan huomannut että kukaan lähipiiristäni olisi suhtautunut ihmetellen tai kateellisesti säästöihini tai sijoituksiini. Toivon myös etteivät he salaa tunne näin. Se että itse haluan elää säästeliäästi ei pitäisi vaikuttaa kenenkään muun elämään. Eikä sijoittamani rahat ole keneltäkään muulta pois. Itse en ainakaan kadehdi muiden omaisuutta, vaan minusta on hienoa että ihmiset uskaltavat sijoittaa. 

Ymmärrän kyllä että joidenkin lähipiiri voi suhtautua kummeksuen säästämiseen tai sijoittamiseen, varsinkin jos he eivät ymmärrä aiheesta mitään. Jos entinen himoshoppaaja yhtäkkiä vaihtaa elämäntyyliä, voi se herättää ihmetystä lähipiirissä. Tällöin kannattaa jutella asiasta avoimesti heidän kanssaan ja selittää miksi nykyään ajattelee ja toimii näin. 

Jos perhe ja ystävät eivät ymmärrä sijoittamisesta, niin heille voi kertoa asiasta, mutta ketään ei kannata väkisin käännyttää. Muista että lähes aina kriittisimmin sijoittamiseen suhtautuvat ne jotka eivät tiedä asiasta mitään. Jos lähipiirille on itse vaikea selittää talousasioita, voi heille vinkata hyviä artikkeleita lehdistä tai blogeista.

Lopulta kannattaa muistaa kuitenkin etteivät raha-asiasi kuulu kenellekään muulle kuin itsellesi. Jos lähipiirisi ei ymmärrä säästämistä ja sijoittamista yrityksistä huolimatta, kannattaa silloin raha-asiat pitää vain omana tietonaan ja jutella heidän kanssaan jostain muusta. Juttuseuraa talousaiheista löydät mm. facebookin ryhmistä, jos et voi ystäviesi kanssa asiasta puhua.

 

Miten lähipiirisi suhtautuu sijoittamiseen? Oletko törmännyt ennakkoluuloihin tai kateuteen?

 

postaus sisältää affiliate-linkin

 

LUE MYÖS:

MITEN OPISKELLA SIJOITTAMISTA? KATSO TÄSTÄ KATTAVA LÄHDELUETTELO

SIJOITTAMISEN ENNAKKOLUULOT

SÄÄSTÄMISEN JA SIJOITTAMISEN ERO

 

TERVETULOA MATKALLESI KUKKARON ROUVAKSI TAI HERRAKSI!

Jokainen meistä haluaisi olla oman kukkaronsa rouva tai herra. Tämä vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta määrätietoisilla askelilla voit päästä tavoitteeseesi.

Olipa tavoitteesi sitten lisätulojen hankinta, turhien menojen karsinta, puskurin kerryttäminen tai sijoittamisen aloittaminen, niin täältä löydät artikkelini kyseisistä aiheista.

Halusin koota juuri sinulle vinkit, joilla otat oman taloutesi hallintaan.

Tutustu ilmaiseksi kaikkiin blogipostauksiin tai katso kaupasta tuotteeni, joilla tehostat talouden hallintaasi.

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko.  Työskentelen Taloushallinnon asiantuntijana ja sivutyökseni kirjoitan taloudesta. Tärkein työni on kuitenkin olla äiti kahdelle lapselle.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This