Raha

Miten pienentää kauppalaskua? Lue miten tein viikon ruokaostokset alle 40 eurolla

Julkaisen saman tekstin molemmissa blogeissani (ruokaa fiiliksellä ja kukkaron rouva), sillä aihe sopii molempiin oikein hyvin. 

Jotta rahaa jäisi säästöön, on menot oltava tarpeeksi pienet. Yksi suurimmista kulutuksen kohteista on ruoka. Ruokaa on toki syötävä, joten liikaa tässä ei voi säästää. Eikä sitä kovin mielellään eläisi pelkällä makaronilla ja tonnikalalla. Miten siis pitää kauppalasku kohtuullisen pienenä, mutta silti syödä hyvin? Seuraavaksi jaan vinkit, miten onnistut säästämään ruokaostoksilla sekä miten syödä koko viikko alle 40 eurolla.

Ennen kauppaa

Kaiken a ja o on hyvä suunnittelu. Suunnittele ruoat etukäteen ja älä tee heräteostoksia. Usein suositellaan sunnittelemaan koko viikon ruoat kerralla ja ostamaan ne yhdellä kauppareissulla. Tämä on ihan hyvä tapa, jos se sinulle sopii. Itselleni kuitenkin on helpompi suunnitella vain parin päivän ruoat ja ostaa ne kerralla. Emme myöskään omista autoa, joten olisi senkin puolesta vaikea ostaa koko viikon ostokset yhdellä kertaa. Tykkään myös jättää hieman valinnanvaraa viikon ostoksiin. Esimerkiksi vaikka suunnitelmissa olisi ollut kalakeitto, mutta tiedän että päivän aika ei riitä sitä tekemään eikä muutenkaan tekisi kalaa mieli, voin vielä vaihtaa suunnitelmia ja ostaa tilalle vaikka ainekset nopeaan wokkiin. Usein ostan myös raaka-aineita, jotka sattuvat olemaan tarjouksessa, joten suunnitelmat elävät sen mukaan.

Vaikka en suunnittelekaan viikon ruokia kovin pitkälle, suunnittelen kuitenkin aina ostoslistan ennen kauppaan menoa. Tämä estää turhien heräteostosten teon kaupassa. Monilla kotitalouksilla menee turhaa rahaa erilaisiin heräteostoksiin. Näin myös ruokaa päätyy paljon roskiin, koska tarpeita ei ole suunniteltu.

Kaupassa

Kaupassa kannattaa vertailla kilohintoja ja ostaa isompia edullisia pakkauksia. Mutta vain jos olet varma, että käytät kaiken. Esimerkiksi leikkelettä emme osta isoja halpoja pakkauksia, sillä syömme niin vähän leipää ja leikkelettä, joten loput päätyisi varmasti roskiin. Voit esimerkiksi ostaa jauhelihaa isomman ja kilohinnaltaan edullisemman pakkauksen jauhelihaa, ja joko valmistaa ruokaa isomman annoksen tai sitten vain pakastaa sellaisenaan lopun jauhelihan. Hyödynnän usein myös esimerkiksi hullujen päivien ruokatarjouksia ja ostan pakastimeen ja kuivatarvikekaappeihin säilöön edullisia ruoka-aineita.

Edullisia ja terveellisiä ruokia varten kannattaa suosia sesongissa olevia kasviksia. Esimerkiksi syksyisin kotimaisista juureksista saa helppoja, herkullisia, terveellisiä sekä edullisia ruokia. Ruoat kannattaa muutenkin valmistaa itse alusta saakka ja turvautua eineksiin tai puolivalmisteisiin vain harvoin. Terveellinen ruoka ei siis todellakaan ole kallista, vaikka niin usein luullaan.

Kannattaa metsästää kaupasta myös niitä punaisella hintalapulla olevia tuotteita, jotka ovat yleensä 30% tai 50% alennuksessa. Näin säästät rahaa, mutta olet myös ekologinen, sillä kauppa ei joudu heittämään ruokaa roskiin.

Suosin myös kaupan omia merkkeä (mm. Pirkka, Kotimaista), sillä ne ovat edullisia ja ihan yhtä hyviä kuin kalliimmat merkkituotteet.

Kotona

Voit säästä rahaa myös syömällä joka arkiaamu kaurapuuroa. Kaurapuuro hyvillä lisukkeilla on herkullista, pitää pitkään kylläisenä ja vatsa toimii paremmin. Kaurapuuroannos maksaa vain noin kolme senttiä. Lisukkeet, esimerkiksi marjat, hedelmät, pähkinät ym., toki maksavat enemmän, mutta silti kaurapuuro on todella edullinen aamupalavaihtoehto.

Lounaaksi kannattaa valita itsetehtyä ruokaa evääksi, ellei sitten työ- tai opiskelupaikallasi ole edullinen lounasravintola. Yleisten ravintoloiden lounaat ovat niin kalliita, että niitä ei kannata ainakaan päivittäin syödä. Itse teen yleensä lounaaksi jonkin herkullisen ja terveellisen salaatin. Ruokaisa salaatti on siitä hyvä, että siitä ei tule liian ähky ja jaksaa lounaan jälkeen tehdä vielä töitä. Kauppojen ja ravintoloiden valmiit salaatit voivat olla kalliita, mutta itse tehtynä salaatti ei montaa euroa maksa.

Ruokia kannattaa kerralla tehdä isompi satsi, jota sitten voi syödä useana päivänä tai sitten vaikka pakastaa loput. Erilaiset keitot, padat ja laatikot ovat oikein hyviä edullisia ruokia, joista riittää moneksi päiväksi. Esimerkiksi teimme maanantaina ison kattilallisen borssikeittoa, josta riitti syötävää kolmeksi päiväksi. Keittoon hyödynsimme edullisia ja herkullisia kotimaisia juureksia.

Viikon ruoat alle 40€

Usein näkee vinkkejä miten hankkia koko perheen ruoat viikoksi alle 50 eurolla. Mutta näissä on huomioitu vain yksi ruoka per päivä. On oletettu, että lounas syödään koulussa tai töissä, eikä aamu-, ilta- tai välipaloja ole huomioitu. Itse laskin summaan mukaan kaikki viikon aikana syömäni ateriat.

Koko viikon ruoat maksoivat siis noin 37 euroa, eli päivässä keskimäärin hieman yli viisi euroa. Tällä summalla söin aamupalan, lounaan, päivällisen, sekä 1-2 välipalaa. Kirjasin mukaan myös parina iltana nauttimani herkut. Listassa on yhden henkilön annosten hinnat. Hinnat eivät ole tarkkoja, vaan olen laskenut noin-hinnan annokselle.

En ollut suunnitellut tekeväni tällaista listausta etukäteen, joten ruokia ei ole valittu vain sen takia että ne olisivat halpoja. Viikon ruoat ovat aivan kuin minkä tahansa muun viikon ruoat. Sain idean tähän postaukseen vasta keskiviikona, jolloin aloin listaamaan alkuviikkona syömiäni ruokia.

Viikon ruoka-ostosten summaa nostaa merkittävästi tiistaina nautittu sushiateria. Jos tämän olisi korvannut edullisella kotiruoalla olisi viikon ruoat vieläkin halvemmat. Mutta kuten budjetista näkee, voi välillä nauttia ravintolaruoasta ja viikon kokonaisumma pysyy silti kohtuullisena. Summaa taas laskee sunnuntaipäivä, jonka vietimme ristiäisissä, jossa tuli syötyä salaattia, karjalanpiirakoita ja kakkua. Tällöin itsellämme kului rahaa vain aamupalaan ja iltaruokaan kotona.

maanantai 3,85 €

kaurapuuro, maapähkinävoi, piltti 0,40 €
kanasalaatti 2,00 € (viikonloppuna tähteeksi jääneestä kanasta)
näkkileipä, vegetuorejuusto 0,25 €
borssikeitto + smetana 1,20 €

tiistai 12,35 €

kaurapuuro, maapähkinävoi, mehukeitto 0,40 €
omena 0,50 €
borssikeitto + smetana 1,20 € (maanantain tähteet)
näkkileipä, vegetuorejuusto 0,25 €
sushi (ravintolasta take-away) 10,00 €

keskiviikko 4,50 €

kaurapuuro, maapähkinävoi, mehukeitto 0,40 €
omena 0,50 €
tonnikalasalaatti 1,90 €
borssikeitto + smetana 1,20 € (maanantain tähteet)
nachot + salsa 0,50 €

torstai 4,60 €

kaurapuuro, maapähkinävoi, mehukeitto 0,40 €
omena 0,50 €
kikhernesalaatti 1,70 €
bataattiburgerit 2,00 €

perjantai 4,60 €

kaurapuuro, maapähkinävoi, mehukeitto 0,40 €
omena 0,50 €
kikhernesalaatti 1,70 €
savusiika-fenkolipasta 2,00 €

lauantai 4,95 €

avokado-leipä 0,35 €
banaanipannari 0,50 €
savusiika-fenkolipasta 2,00 € (perjantain tähteet)
teriyakikana, vihannesriisi, parsakaali 2,00 €
popcornit 0,10 €

sunnuntai 3 €

maksapasteija-leivät & avokadoleipä 1,00 €
(ristiäisissä nautitut herkut 0 €)
teriyakikana, vihannesriisi, parsakaali 2,00 € (lauantain tähteet)

Kommentoi