Kuinka paljon vauva maksaa? – Lapsen 1. vuoden kulut

mennessä 14.02.2021Perheen talous0 Kommenttia

Kirjoitin marraskuussa 2019, hieman ennen lapsemme syntymää, kuinka paljon olimme jo kuluttaneet lapsen hankintoihin rahaa. Tällöin sain summaksi 945 €.

Lupasin päivittää tilannetta kun vauvavuosi on ohi ja tehdä kattavan postauksen siitä, kuinka paljon vauva ensimmäisenä elinvuotenaan kustantaa. Marraskuu 2020 oli ja meni, kirjan julkaisu vei kaiken ajan, joten nyt vasta olen ehtinyt koota kaikki kulut ja ajatukseni yhteen postaukseen.

Postauksen aikataulun lisäksi myös moni muu suunnittelemani asia ei aivan toteutunut. Ensinnäkään vauvavuoden aikana en todellakaan muistanut / jaksanut kirjata aivan jokaista ostosta ylös. Tästä syystä todella moni luku on vain hataria muistikuvia ja arvailuja. Joukosta saattaa myös puuttua joitain ostoksia, joita olen saattanut unohtaa. Vaikka olemmekin pitäneet kirjaa taloutemme menoista, on välillä Exceliin unohtunut erotella lapsen kulut. Varsinkin perusruokakauppakuiteista välillä erottelimme korvikkeet ja soseet lapsen kustannuksiksi, mutta välillä ne ovat päätyneet yleisiin ruokakustannuksiin. Lisäksi olen unohtanut Exceliin kommentoida ostoksia tarkemmin, joten vaikea ollut nyt jälkikäteen miettiä mikä jokainen kulu oikeasti on. Minulla oli erillinen Excel tehtynä lapsen kuluista, jota täytin vielä ennen pienokaisen syntymää. Kirjasin ylös jokaisen ostoksen ja sen hinnan. Mutta kuten arvata saattaa tämä on täysin jäänyt vauva-arjessa.

Mutta eiköhän sukelleta tutkimaan kulurakennetta tarkemmin. Alla olevissa kuvissa on taulukoitu summat, joita laskin / arvioin eri asioihin kuluneen.

Kuinka paljon vauva maksaa: Mihin rahaa kului?

Ehdottomasti suurimman yksittäisen kulun muodosti synnytys. Olenkin kirjoittanut aiheesta jo kokonaan oman postauksen, josta pääset lukemaan lisää miten synnytyksen kustannukset muodostuvat. Tämä on kulu, johon ihan hirveästi ei voi itse vaikuttaa. Toki halusimme perhehuoneen, joka nosti hintaa lähes kahdellasadalla eurolla. Tämä on iso kuluerä, joka monesti täytyy harkita onko perheellä siihen varaa. Ilman perhehuonettakin kustannukset olivat silti yli 200 € plus toinen 200 € ylimääräisistä poliklinikka käynneistä ennen synnytystä. Synnytyksen kustannuksiin siis todellakin kannattaa varautua etukäteen.

LUE MYÖS: SYNNYTYKSEN HINTA – NÄIN PALJON SYNNYTYS MAKSAA

Vauvan tarvikkeiden osalta koemme päässeen melko edullisesti. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea lähipiiriä, sillä saimme suurimman osan tarvikkeista ilmaiseksi. On siis suuri siunaus, jos sukulaisista tai kavereista löytyy muita lapsiperheitä, joiden välillä voidaan kierrättää tavaroita ja vaatteita.

Suurin kuluerä tarvikkeista oli turvaistuin. Halusimme hyvän, turvallisen ja pitkäikäisen istuimen, joka sopi juuri meidän lapsellemme. Valitsemamme istuin oli juuri sopiva meidän tarpeisiimme ja päätimme sen ostaa hinnasta viis. Turvaistuin oli asia, josta emme halunneet tinkiä.

Toisaalta vaunuista taas olimme valmiita tinkimään. Tiesimme heti, että emme tulisi ostamaan kalliita uusia vaunuja, vaan käytetyt kelpaisivat oikein hyvin. Olimme todella tyytyväisiä ostokseemme ja tiedän, että minua olisi kaduttanut, jos olisin tuhlannut 1000 € pelkästään vaunuihin. Käytettynä ostamamme vaunut sopivat erittäin hyvin talveen ja maastoon, mutta kesään tultaessa ne eivät olleet ne kaikista näppärimmät. Halusimme siis ostaa vielä toiset rattaat, jotka menevät pienempään tilaan, ja on siten helpompi kuljettaa autossa mukana. Ja kriteereinä rattaille oli myös helpompi liikkuvuus esim. kauppakeskuksissa sekä ketteryys kun mies halusi lähteä juoksulenkille. Niinpä päädyimme ostamaan kevyet juoksurattaat, jotka myös ajavat matkarattaiden asemaa. Nämä ostimme uutena Jollyroomista, mutta hinta oli silti mielestäni edullinen. Kaksiin rattaisiin kulutimme silti yhteensä vain alle 300 €.

Kallis hankinta oli myös syöttötuoli, mutta olemme olleet siihen niin tyytyväisiä, että se on ollut jokaisen euron arvoinen. Meille ruoka ja yhdessä syöminen on tärkeää, joten syöttötuolissa tulee vietettyä aikaa ja haluamme, että lapsella on siinä mukava olla. Tuoli muuntuu myös juniorituoliksi ja voihan siinä jopa aikuinenkin istua, joten se on myös pitkäikäinen. Tuolin normaalihinta olisi ollut kaikkine varusteineen lähemmäs 300 €, mutta se oli ostohetkellä 40 %:n alennuksella Jollyroomissa, joten saimme sen oikein hyvään hintaan.

Vaatteita emme ole juurikaan ostaneet, vaan saaneet lähes kaikki lahjaksi tai käytettyinä tuttavilta. Ne vähät mitä olemme ostaneet ovat suurimmaksi olleet kirpparilta tai alennusmyynnistä.. Vauvalle nimittäin kelpaa oikein hyvin käytetyt vaatteet, kunhan ne ovat lämpimät ja mukavat. Emme määrittele statustamme sen perusteella, onko vauvalla joka päivä uusi merkkivaate asukokonaisuus.

LUE MYÖS: NÄIN ET TUHLAA KOKO OMAISUUTTA VAUVAN VAATTEISIIN

Ruokailuun kuluvia summia oli vaikea arvioida, kuten alussa jo mainitsin. Korviketta meillä alettiin juoda pieniä määriä imetyksen ohella 7kk iässä. 10kk iässä vauva kuitenkin lopetti imetyksen omasta tahdostaan, joten siirryimme pariksi kuukaudeksi kokonaan korvikkeeseen. Yritin tämän perusteella laskea korvikkeen menekkiä ja siitä sain tulokseksi tuon reilu 100 euron kulun. Suurimmaksi osaksi teimme vauvalle soseita tai sormiruokia samoista aineksista kuin itsellemmekin ja välillä toki syötimme myös valmiita soseita. Yritin pieniä laskutoimituksia tehden arvioida jonkin näköisen summan kuinka paljon vauvan osuus nosti ruokakuluja. Kyseessä on kuitenkin hyvin karkea arvio, mutta halusin jonkin näköisen summan saada tähän listaukseen.

LUE MYÖS: ITSETEHDYT VAUVANRUOAT SÄÄSTÄVÄT SELVÄÄ RAHAA

Vaippoihin meillä ei kulunut niin paljon rahaa kuin useimmissa perheissä, sillä pääosin käytämme kotona kestovaippoja. Kertakäyttöisiä kuluu öisin, poissa kotona tai jos kaikki kestot ovat pesussa tai kuivumassa. Emme siis todellakaan ole täyskestoilijoita, mutta jo muutamakin kestovaippa päivässä pienentää vaippakuluja merkittävästi. Laskin ostaneemme kertakäyttövaippoja noin sadalla eurolla, jonka lisäksi saimme muutamia paketteja esimerkiksi äitini ostamina. Kestovaipat olivat melkein kaikki käytettyinä saatuja, jonka lisäksi ostin muutamia vaippoja itse. Arvioin pesukuluiksi noin 50 € vuodessa.

LUE MYÖS: KESTOVAIPPOJA KÄYTTÄMÄLLÄ SÄÄSTÄT SATOJA EUROJA VUODESSA

Muita hygieniakuluja olivat nenäimuri, nenätipat, d-vitamiinit, silmätulehdukseen tipat ja särkylääkkeet. Lääkärissä jouduimme käymään vain kerran vauvavuoden aikana ja senkin teimme julkisella puolella. Lääkärikuluja ei siis tullut maksettavaksi, ja ainakin ekan vuoden perusteella vakuutus olisi ollut kohdallamme turha.

LUE MYÖS: KANNATTAAKO LAPSELLE OTTAA VAUVAVAKUUTUS?

Harrastuksina oli edullinen seurakunnan muskari, sekä äiti-vauva-jooga. Tuota joogaa en kuitenkaan listannut nyt vauvan kuluihin, sillä laskin sen olevan enemmänkin oma harrastukseni, johon vain vauva pääsi mukaan. Vauvauintimme peruttiin koronan takia, joten muita harrastuskuluja meillä ei ollut. Leluihin ja kirjoihin ei myöskään juurikaan kulunut rahaa. Useimpien lapsiperheiden tavoin, saimme leluja ja kirjoja valtavasti lahjaksi. Lisäksi olemme lainanneet joitain kirjoja kirjastosta.

Listasin myös lastenhuoneen sisustuksen vauvan kuluihin, vaikka tämänkin voisi ennemmin pitää omana kuluna, sillä eihän lapsi nyt esimerkiksi tarvitse uutta nojatuolia vaan se on äitiä varten.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan näyttäisi rahaa kuluneen kolme ja puoli tuhatta euroa. Kulujen listaus oli tosi mielenkiintoista ja näytti kustannusten todellisuuden. Olimme siinä käsityksessä, ettei meillä juurikaan kulunut vauvaan rahaa ja olemme päässeet kaikessa todella edullisesti. Olemme onnekkaita, sillä olemme saaneet suurimman osan tavaroista käytettynä tai lahjaksi. Silti loppusumma hieman yllätti, jopa 3500 €. Mielestäni yllättävän iso summa. Ja voin vain kuvitella kuinka paljon perheissä, joissa kaikki ostetaan uutena, kuluu rahaa.

En kuitenkaan koe, että olisimme liikaa pihistelleet missään. Ne hankinnat, jotka olivat oikeasti tarpeellisia teimme mielellämme ja painotimme hyvää hinta-laatusuhdetta. Tiettyihin asioihin halusimme panostaa, kun taas suurimman osan otimme oikein mielellään vastaan käytettyinä tai ostimme kirpputoreilta. 

 

LUE MYÖS:

ILMAISET TUOTENÄYTTEET VAUVALLE

PARHAIMMAT VAUVA-ARJEN SÄÄSTÖVINKIT

Kuinka paljon sinulla kului vauvavuoteen rahaa?

postaus sisältää affiliate-linkkejä

Jos pidit tästä tai muista blogini postauksista, käythän äänestämässä Kukkaron rouvaa parhaaksi talousblogiksi. Iso kiitos jo etukäteen! <3

Tästä äänestykseen

 

Heidi

Olen alle kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This