Millainen projekti e-kirjan kirjoittaminen oli?
Olen todennut jo aiemmin kirjan kirjoittamisen olleen todella raskas mutta antoisa projekti. Sain paljon kommentteja, joissa haluttiin tietää tarkemmin mitä kaikkea työtä kirjan eteen piti tehdä, paljonko tunteja kului, kuinka paljon rahaa kulutin ja kuinka paljon olen tienannut. Tässä postauksessa vastaan edellä mainittuihin kysymyksiin avoimesti ja kerron yksityiskohtaisesti mitä kaikkea on syksyn varrella tapahtunut, jotta viimein ollaan tässä pisteessä. Lopuksi annan vielä vinkkini muillekin kirjan kirjoittamisesta haaveileville.
Itse kirjoitin ja myin kirjaani omakustanteisesti netin kautta, joten fyysiseen kustantamon kautta julkaistavaan kirjaan minulla ei ole antaa vinkkejä tai kokemuksia.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Olin haaveillut kirjan kirjoittamisesta jo pitkään ja minulla olikin muutamia ideoita mielessä. Kesän aikana kuitenkin idea tehtäväkirjasta nousi kirkkaimmaksi ideaksi ja sitä halusin lähteä toteuttamaan. Jätetään siis vielä muut ideat muhimaan ja odottamaan toteutusta.
Päätin tehdä itselleni lupauksen, että teen ja julkaisen kirjan vielä tämän vuoden aikana. Tunsin kuitenkin aluksi olevani ihan jumissa projektin kanssa, enkä tiennyt mistä olisin aloittanut. Opiskelin ja tutkin e-kirjoja käsitteleviä sivuja, mutta aloittaminen tuntui silti vain todella vaikealta.
Lähdin tekemään itselleni jonkinlaista suunnitelmaa ja ajatuskarttaa, siitä mitä projekti pitäisi sisällään. Paljon asioita jäi toteuttamatta, joita olin listannut. Ja paljon taas tein muutakin, jota alkuun en ollut osannut ajatella.
Tunsin kuitenkin kaipaavani lisää apua projektiin, niinpä päätin kertoa blogissa tavoitteeni ääneen ja etsiä itselleni vertaismentoria. Rahaton-on nainen -blogin kirjoittaja Oona otti minuun yhteyttä, ja hänen ensimmäinen viestinsä jo kolahti ja tiesin että tässä on samanhenkinen tyyppi, jolla on samanlainen tavoite ja painii samojen ongelmien kanssa. Oli mahtavaa jakaa ajatuksia jonkun kanssa ja saada joltain tsemppiä kun oma usko meinasi loppua. Kun olin vuodattanut Oonalle murheitani, sain häneltä nämä vastaukset, jolloin aloin itsekin uskomaan itseeni:
Onko minusta tähän? Todellakin on!
Onko työtä liikaa? On – mutta hyvin suunnittelemalla ja osiin purkamalla on helpompi edetä kohti lopputulosta.
Ostaako kukaan tuotettani? Worst case scenario – ei osta. Pahinta? Menetit aikaa, mutta opit uusia taitoja! Sitten seuraava kirja-aihe minkä keksit, voikin olla paljon parempi ja tuottavampi. Se, että et edes yrittäisi on suurin menetys. Hyvällä markkinoinnilla uskon, että kyllä me nyt ainakin muutama kirja myydään! Ja parastahan on, että jos yksikin tuntematon ihminen ostaa kirjan ja oppii siitä jotain – niin se on jo suuri voitto! Ja tottakai think big ja uskalla unelmoida 🙂
Osaanko mitään? Osaat. Olen lukenut sun blogia ja sulla on taito kirjoittaa helposti lähestyttävästi ja ystävällisesti raha-aiheesta. Ei tule ahdistusta ja kateutta tai mitään pahoja tunteita, vaan ihan aitoa asiaa. Valjastat sen nyt vain kirjan muotoon.
Kiitos siis vielä kerran tuestasi, Oona! Ja varsinkin tämä lause mielessä olen koko ajan vienyt hommaa eteenpäin:
Ja parastahan on, että jos yksikin tuntematon ihminen ostaa kirjan ja oppii siitä jotain – niin se on jo suuri voitto!
Lopulta sain ajatuksiani selkiytettyä ja loin itselleni kunnolliset suunnitelmat ja aikataulun. Tein ajatuskarttoja, muistiinpanoja, to do-listoja. Kirjoitin näitä ylös milloin minnekin: exceliin, kännykkään, vihkoon, post it -lapuille.
Mielestäni kaikki isot projektit tulisikin aloittaa aikataulun ja suunnitelman laatimisella. Tein itselleni 16 viikon (elokuun puolesta välistä joulukuun puoleen väliin) aikataulun, jonka aikan kirjan tulisi olla täysin valmiina myyntiin. Onnistuin pysymään aikataulussa kiitettävän hyvin ja kirja tulikin myyntiin juuri sinä päivänä kuin olin suunnitellutkin.
Seuraavaksi esittelen elokuusta alkaen mitä työvaiheita projektiin mahtui.
Aikataulu
Elokuu:
- Perustin Instagram-tilin, jotta saisin lisää somenäkyvyyttä, joka voisi myöhemmin auttaa markkinoinnissa.
- Kerroin ääneen tavoitteeni blogissa ja aloin etsiä itselleni vertaismentoria.
- Opiskelin paljon e-kirjojen kirjoittamisesta.
- Aloin kirjoittamaan blogipostauksia itselleni varastoon, kirjoitin Sijoittaminen lapselle -postaussarjan melkein valmiiksi. Näin ei tulisi paniikkia blogin kanssa, jos kaikki aika menisikin vain kirjan kirjoittamiseen.
- Aloin suunnittelemaan sähköpostilistaa, joka olisi myös yksi markkinointityökalu. Tein tähän liittymislahjan, tein rekisteriseloste -sivun, perustin sähköpostilistan ja aloin kirjoittamaan uutiskirjeitä.
- Kirjoittelin paljon ideoita ylös muistiinpanoihin ja selkeytin itselleni kenelle kirjaa teen ja millainen siitä tulisi tulla.
- Elokuun lopussa pidin ensimmäisen varsinaisen kirjoituspäivän. Menin koko päiväksi vanhempieni tyhjään kotiin ja vain kirjoitin aivan koko päivän. Aloitin kirjoittamalla johdannon, sillä halusin heti jo selkeyttää siinä millainen kirjasta tulisi. Sitten aloin ideoimaan millaisia tehtäviä kirjaan tulisi ja miten jaottelisin ne.
- Paljon myös yksittäisiä lyhyitä kirjoitushetkiä arjessa.
Syyskuu:
- Lähetin ensimmäiset sähköpostit sisäpiiriläisille.
- Jatkoin blogipostausten tasaista julkaisua. Kirjoitin uusi postauksia samoista aiheista, joita kirjoitin kirjaan.
- Pidin taas yhden kunnon kokonaisen kirjoituspäivän. Muuten kirjoittelin kirjaa aina pieniä hetkiä kun arjessa kerkesin.
Lokakuu:
- Jatkoin blogipostausten julkaisua ja sähköpostien lähettämistä sisäpiiriläisille.
- Tässä kuussa olin yön yli poissa kotoa ja käytin kaksi päivää kokonaan vain kirjoittamiseen.
- Paljon myös yksittäisiä lyhyitä kirjoitushetkiä arjessa.
- Lokakuun lopulla sain kirjan raakaversion valmiiksi ja lähetin sen ennakkolukuun sisällön tarkistusta ja korjausta varten.
- Tällä välillä tein kirjan info-/myyntisivua, sunnittelin kirjan kantta ja mietin otsikkoa.
- Sain kirjan takaisin ennakkoluvusta, jonka jälkeen korjasin virheitä ja lisäilin vielä hieman asiaa. Viimeistelin kirjan toimivaksi kokonaisuudeksi.
Marraskuu:
- Lähetin kirjan oikolukuun kielen tarkistusta varten.
- Tällä välin tein lisää kirjan info-/myyntisivua.
- Aloin opetella taitto-ohjelman (Adobe InDesign) käyttöä ja mietin fontteja ja ulkoasua.
- Sain kirjan takaisin oikoluvusta ja korjasin siinä esiintyneet virheet.
- Tein kirjan lopulliset viimeistelyt, etsin kuvitukset ja tein taiton. Taittoon kului todella paljon aikaa ja hommat jatkuivat aivan julkaisuviikolle asti. Kaikki kirjan taittoon liittyvät asiat olivat minulle uusia ja halusin lopputuloksesta tyylikkään, joten tein tämän eteen töitä yhtä paljon kuin koko kirjan kirjoittamiseen.
Joulukuu:
- Sain vielä viimeisiä ideoita, joita lisäsin kirjaan jopa viikko ennen julkaisua. Päivitin mm. taulukoita paremmiksi, lisäsin hieman tekstiä, jotta se asettuisi paremmin sivuille. Tein sisällysluettelon. Päätin vihdoin otsikon ja kannen.
- Tein lopulliset tarkistukset kirjaan.
- Tein Canva-ohjelmalla kuvia markkinointikäyttöön.
- Perustin SendOwl -palveluun myyntialustan ja tarkistin että myyntitapahtuma ja alennuskoodit toimivat sujuvasti.
- Markkinoin kirjaa somessa ja sähköpostin välityksellä.
- Vastailin sähköposteihin ja muihin kysymyksiin.
Mitä muuta e-kirja projekti sisälsi:
Kaikkien näiden päälle opiskelua ja suunnittelua oli todella paljon, joka ei näy missään aikataulussa. Itse kirjan kirjoittaminen olikin vain pieni osuus koko työstä. Kirjoittaminen on samaa tuttua puuhaa, jota olen blogissa tehnyt jo useita vuosia, joten teksti syntyi helposti. Sisältö syntyi melko pitkälti omista kokemuksista ja vuosien varrella opituista vinkeistä, varsinaista teoriaa tai lähteitä kirjassa ei siis ole. Haasteita olivat kaikki yrittäjyyteen, myyntiin ja markkinointiin liittyvät asiat. Kaikkein vaikeimmalta tuntui aluksi sähköpostilistan perustaminen ja sen jälkeen verkkokaupan perustaminen ja kirjan taitto. Myös somessa minun piti aktivoitua, mikä sekään ei tule minulta kovin luonnostaan, mutta olen onneksi kehittynyt tässä.
Kuluja kirjasta muodostui seuraavasti:
- Oikolukijan palkkio, jota en voi kertoa sopimussyistä
- Adobe InDesign -ohjelma yhden kuukauden maksu 24,79€
- SendOwl -verkkokaupan kulut 15$/kk + n. 0,50€ komissio jokaisesta myydystä tuotteesta
Kirjoja olen myynyt tällä hetkellä sen verran, että olen saanut kustannukset katettua. Toki verkkokaupasta muodostuu joka kuukausi kuluja, eli kirjaa pitää myydä yli yksi kappale kuukaudessa, jotta jään voitolle.
Jos siis mietit e-kirjan kirjoittamista, niin muista nämä:
- Lue, tutki ja opiskele – asiaa on paljon.
- Pyydä apua. Olipa se sitten konkreettista työtä tai vain vertaistukea ja tsemppiä.
- Luo itsellesi tavoite ja aikataulu, ja muista välitavoitteet.
- Kerro tavoitteesi äänen, silloin sinulla on oikeasti paineita saada asiat valmiiksi.
- Muista ajatella positiivisesti!
- Mieti kenelle kirjoitat kirjaa, mistä aiheesta ja miksi.
- Tee kovasti töitä, vaiva palkitaan sillä upealla fiiliksellä kun olet saanut kaiken valmiiksi.
- Ole aktiivinen somessa ja älä unohda blogia.
- Markkinointi on yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää kuin kirjan kirjoittaminen, hyväkään kirja ei myy itse itseään.
- Muista kirjan oikoluku, omaan tekstiin jää helposti paljon virheitä.
- Panosta ulkoasuun ja tee kirjasta ammattimaisen näköinen.
0 kommenttia