Pienillä tuloilla säästäminen ja sijoittaminen
Viime postauksessa kerroin tuloistani ja rohkaisin muitakin puhumaan rahasta avoimemmin. Nyt haluan kertoa mihin rahani kuluvat ja miten onnistun säästämään ja sijoittamaan pienistä tuloista huolimatta. Mainittakoon kuitenkin aluksi, että meillä on avioliitossa täysin yhteiset rahat. Molempien palkat menevät yhteiseen pussiin, josta sitten maksamme kaiken. Emme siis laske erikseen molempien tuloja ja menoja, vaan laskelma koskee kahta henkilöä. Laskelma on tehty viime vuoden keskiarvon perusteella. Tänä vuonna palkkani nousee hieman. Mies taas on aloittanut uudessa työpaikassa palkattoman harjoittelun joka kestää pari kuukautta ja sitten hän siirtyy yritykseen kunnolla työntekijäksi ja alkaa saada palkkaa. Mutta nyt käydään tarkemmin kiinni viime vuoden (noin-)lukuihin:
Tulot 2600€
- omat nettotulot 1400€
- miehen nettotulot 1000€ & opintotuki 225€
Itse teen todella pienipalkkaista työtä, josta käteen jää verojen jälkeen n.1400€. Mies opiskelee ja saa siis opintotukea 225 euroa kuukaudessa, mutta asumistukea hän ei enää saa. Mies teki viime vuonna koko kesän töitä, sekä syksyllä osa-aikaisesti töitä koulun ohella. Välillä palkkaa siis tuli 1500€ kuukaudessa ja välillä vain pari sataa. Keskiarvoksi laskin siis n. 1000 euroa kuukaudessa.
Menot 1700€
- ruoka ja juoma 550€
- ravintolat 150€
- viihde (elokuvat, konsertit, jne.) 50€
- vaatteet & kosmetiikka 100€
- matkakulut (bussikortit, bensat) 100€
- laskut (vuokra, sähkö, netti, puhelinliittymät, kuntosali) 520€
- muut (kodin tarvikkeet, vitamiinit, lahjat jne.) 200€
Välillä syömme edullisesti, mutta varsinkin viikonloppuisin ruokaan menee enemmän rahaa. Arkena syödään lounaaksi itsetehtyä salaattia ja päivälliseksi jotain helppoa kotiruokaa. Viikonloppuisin syömme usein vähän paremmin ja kalliimmin. Emme käy ravintoloissa kovin usein, mutta viikonloppuisin kokkaamme kotona ravintolatason ruokaa ja nautimme viiniä. Tämä tasapinottaakin yleensä arkipäivien edullisempaa syömistä. Katso myös vinkkini miten pienentää kauppalaskua.Elokuvissa tai konserteissa emme käy joka kuukausi. Joinakin kuukausina viihteeseen siis menee enemmän rahaa ja joinakin kuukausina ei välttämättä ollenkaan. Myöskään uusia vaatteita emme osta joka kuukausi, vaan välillä ostaa sitten kerralla enemmän. Kosmetiikatkin ostan yleensä kerralla alennusmyynnistä. Bussikortteihin menee kuukaudessa 49+33€, jonka lisäksi välillä kuluu rahaa bensaan, jos meillä on ollut auto lainassa. Suurin syymme pieniin menoihimme kuitenkin on todella edullinen vuokra. Asumme sukulaiselta vuokratussa asunnossa, josta maksamme vuokraa vain 340€ kuukaudessa. Sähkösopimus on talonyhtiön kautta, joten sitä ei voi kilpailuttaa. Myös nettiliittymä on edullinen koko talonyhtiön sopimuksen kautta. Puhelinliittymät olemme kilpailuttaneet. Kuntosalilla käymme Fitness 24/7 :ssä, jossa on todella edullinen kuukausimaksu.
Säästöön 900€
Säästöön menevistä rahoista olemme aluksi koonneet puskurirahaston, josta voidaan maksaa yllättäviä kuluja. Nykyään siis kaikki mitä jää säästöön voidaan sijoittaa. Ostankin siis Nordnetissä yleensä joka kuukausi yhden osakesalkkumme yhtiötä lisää noin 700-900 eurolla. Eli kun menot ovat tarpeeksi pienet suhteessa tuloihin, säästöön jää yllättävän paljon rahaa.
Vaikka siis yhteiset tulomme vastaavat yhden keskituloisen palkkaa, meillä on silti varaa sijoittaa. Säästäminen ja sijoittaminen ei siis todellakaan vaadi suuria tuloja. Vaikkei sinulla jäisi rahaa näinkään paljon säästöön, niin esimerkiksi rahastosijoittamisen voi aloittaa jopa 15 eurolla kuukaudessa. Pienillä tuloilla siis todellakin voi ja kannattaa sijoittaa!
0 kommenttia