Tulevaisuuden mietteitä

mennessä 17.01.2021Minä1 Kommentti

Olen alkanut viime aikoina pohtimaan suuntaa blogilleni ja tulevaisuuden töitä. Syynä tähän on ollut:

  • Pitkä hoitovapaa, joka on antanut sopivan tauon pohtia näitä asioita.
  • Kirjan kirjoittaminen, joka on antanut minulle mahdollisuuden kokeilla työtä digituotteiden parissa.
  • Uusi vuosi, joka on aina sopiva hetki miettiä alkavan vuoden suunnitelmia ja haaveita.
  • Kotivinkki lehden haastattelu, jossa pohdittiin tulevaisuuden työelämää ja taloudellista riippumattomuutta.
  • Somessa esiintyneet keskustelut palkkatöiden lopettamisesta ja yrittäjyydestä. Varsinkin Mihin sitä säästäis -kanavalla ollut Rahat-on Nainen haastattelu.

Kotivinkki 13.1.2021

Jos joku ei siis vielä tiedä, niin olen ollut syksystä 2019 saakka äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaalla. Olen ilmoittanut töihin jatkavani hoitovapaata vielä koko vuoden 2021. 

Tässä ajassa olen onnistunut kasvattamaan blogiani entisestään, luoden siitä itselleni pienen sivutulon. Säännöllistä kuukausipalkkaa en tästä saa, mutta viime vuonna blogituloni olivat noin 1000 euroa koko vuodelta. Kirjan myyntipalkkioita tässä ei ole vielä mukana, sillä ne tilitettiin minulle vasta tammikuussa. Lisäksi viime vuoden aikana ryhdyin (kevyt)yrittäjäksi. Ja kuten todettua, kirjoitin e-kirjan ja aloin myymään sitä. Paljon on siis tapahtunut blogirintamalla viime vuoden aikana, ja nyt vuoden 2021 suunnitelmat ovatkin vielä ihan auki.

Kerroin jo aiemmin, että kirjan kirjoittaminen oli todella raskas projekti. Käytin kirjoittamiseen, ideoimiseen ja markkinointiin kaiken vapaa-aikani, jota näin pienen lapsen kotiäitinä on melko vähän. Käytin kaikki päiväuniajat ja illat kirjan ja blogin tekemiseen, jolloin aikaa ei jäänyt kovin paljon muulle. 

Nyt kun kirja on valmis, olenkin vain pari viikkoa keskittynyt enemmän myös muuhun. Parasta on ollut kun viimein on taas välillä aikaa katsoa Netflixiä. TVn katsominen on minulle tärkeää aivojen nollausta, jota kaipaan arkeeni. Lisäksi olen viettänyt kunnon suursiivouspäivän, tehnyt enemmän ruokaa ja leiponut, pelannut pelejä, nukkunut päiväunia ja alkanut taas joogaamaan enemmän. Kaikki itselleni tärkeitä asioita, jotka valitettavasti jäivät huomiotta kirjaprojektin viedessä kaiken ajan ja energian. 

On ollut siis ihana hetki hengähtää ja jättää blogi hieman vähemmälle huomiolle. Nyt kuitenkin huomaan jo suunnittelevani uusia projekteja mitä tehdä ja miten kehittää blogia. Sydämeni siis sykkii kyllä blogityölle ja pääni pursuilee uusia ideoita. Nyt vain tarvitsisi löytää sopiva tasapaino tehdä kaikkia mielekkäitä asioita. Vaikka blogi onkin minulle todella tärkeä ja haluan käyttää siihen aikaani, en halua joustaa omasta hyvinvoinnistani ja tehdä liikaa töitä.

 

Ryhtyäkö täysipäiväiseksi yrittäjäksi?

Tällä viikolla katsoin Larin (@mihinsitasaastais) ja Oonan (@rahatonainencom) keskustelun säästämisestä, taloudellisesta riippumattomuudesta, itsensä työllistämisestä ja töiden lopettamisesta, ja aloinkin taas pohtimaan tulevaisuuttani ja ajatuksiani työnteosta. Olen samanlaisia pohdintoja käynyt läpi jo aiemmin, mutta nyt taas tämä keskusteli kolahti ja kovaa. Tavallaan olen jo tilanteessa, jossa minun ei tarvitse käydä töissä, mutta kotiäitinä tässä on vähän muutakin tekemistä kuin vain keskittyä blogihommiin.

Olenkin alkanut miettiä että haluanko hoitovapaan jälkeen palata töihin vai kokeilla siipiäni yrittäjänä. Äitiysloma onkin hyvää aikaa pohtia näitä asioita ja miettiä mihin suuntaan haluaa elämässään mennä. Haluan myös näyttää tyttärelleni esimerkkiä ja toteuttaa unelmiani. Onneksi voinkin tässä samalla kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä. Päivätyön ja perheen ohella ei tähän muuten olisi aikaa. Tällä hetkellä säästöt (ja pienentyneet menot) onneksi mahdollistavat sen, että voin olla lapsen kanssa vielä kotona ja samalla miettiä omaa tulevaisuuttani.

Kokopäiväiseksi yrittäjäksi heittäytyminen kuitenkin pelottaa minua suuresti. Eniten minua huolettaa vastuu, ajankäytön hallitseminen, tulojen epävarmuus ja se, että on töissä koko ajan. En tiedä mitään yrittämisestä, joten entä jos en osaa jotain ja tulee mokattua esimerkiksi verojen kanssa? Kaikki asiat pitää hoitaa itse ja mistä saa tarvittaessa apua? Entä jos en tienaakaan tarpeeksi? Liikevaihto pitää olla melko suuri, jotta itsellekin jää jotain käteen. Pelkään myös, että uuvutan itseni liialla työllä, sillä olen taipuvainen ylisuorittamiseen ja stressaan kovasti asioita. Palkkatyössä työ usein jää työpaikalle ja tuo varman säännöllisen tulon, toisin kuin yrittäjänä. Toisaalta, turha maalata liikaa uhkakuvia ja eihän sitä tiedä miten yrittäjyys oikeasti sujuu ennen kuin sitä kokeilee.

Yrittäjyydessä kuitenkin moni asia kiinnostaa minua kovasti. Ajatus siitä että saan itse työllistää itseni ja tehdä mielekkäitä asioita ja määrätä omat aikatauluni tuntuu mielekkäältä. Kaikki tehty työ on oikeasti omaksi hyväksi ja saa tehdä asioita todella monella osa-alueella. Koen juurikin suurimmiksi vahvuudekseni osaamiseni laajuudeen ja sen, että olen kiinnostunut niin monesta asiasta. Tykkään tehdä vaihtelevaa työtä ja yrittäjänä saan itse vaikuttaa kaikkeen. Pääsen tekemään juuri niitä asioita kuin haluan. En ole kenellekään muulle vastuussa, eikä tarvitse pyydellä lupaa mihinkään. Saan määrittää omat aikatauluni itse ja tehdä töitä missä vaan. Voin itse määrittää kuinka paljon tienaan ja vain taivas on rajana.

Onneksi kuitenkaan näitä päätöksiä ei tarvitse tehdä vielä, vaan voin toistaiseksi keskittyä pääasiassa kotiäitinä olemiseen ja kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä tässä samalla.

Jos kevytyrittäjyys kiinnostaa sinuakin, voit rekisteröityä OP Kevytyrittäjäksi linkkini kautta, jolloin saamme molemmat laskuttaa seuraavat 1000 € ilman palvelumaksua (arvo 50 €).

Liittymislinkki: https://app.op-kevytyrittaja.fi/liity/9F5NT

 

Oma identiteetti hukassa

Minulla on ollut myös vaikea määrittää omaa identiteettiäni, joka usein määritellään ammatin perusteella. Koulutukseltani olen matemaatikko tai virallisesti Filosofian maisteri. Töissä olen kuitenkin ollut henkilöstösihteeri -tittelin alla, mikä ei sekään kyllä täysin kuvaa työtehtäviäni. Lisäksi olen bloggaaja ja ehkä jopa somevaikuttaja. Vaikka olenkin kevyt-yrittäjä, on minulla silti oma y-tunnus, joten olen myös toiminimiyrittäjä, joka on ollut minulle ehkä vaikein titteli sisäistää. Lisäksi olen myös kotiäiti. Paljon titteleitä, mutta silti kysyttäessä mitä teen, on minun jotenkin todella vaikea määritellä sitä ihmisille. Niinpä yleensä toteankin vain olevani hoitovapaalla.

Maailma on muuttumassa ja uskonkin, että tulevaisuudessa ei ihmisillä ole enää vain yhtä ammattia ja titteliä. Moni voi tehdä useampaa työtä tai toimia sivutoimisena yrittäjänä palkkatyön ohella. Tarvitseeko sen aina olla työ millä määritellään ihmisiä vai voisiko se olla harrastus tai muu kiinnostuksen kohde?

Niinpä jatkankin kotiäitinä oloa ja yritän samalla rakentaa blogistani itselleni vähintään sivutyötä ja kenties tulevaisuudessa jopa täysipäiväistä työtä, joka elättäisi itseni ja perheeni.

 

Mitä mietteitä postaus sinussa herättää?

Heidi

Olen alle kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

1 Kommentti

  1. Lisa

    Moi Heidi! Ensimmäistä kerta käymässä sun bloggissa. Etsin blogin jossa puhutaan taloudesta ja sijoittamisesta ja aloitin lukea sun viimeisin postauksen. Anteeksi että suomenkieleni ei ole täydellinen : / . Mietin samoja asioita. Opiskelen nyt maisteritutkinnon (kasvatustiedettä) valmiiksi ja käyn töissä sairalassa 50 %. Mitä minä voisin tarjota ja olisi kukaan kiinnostunut edes. Miten kerätään rohkeutta ja lähdetään kokeilemaan yrittäjäisyytä. Näen yrittäjänmieheni joka tekee koko aikaa töitä, aina näin on tehnyt. Tavallinen palkkatyö on helppo, kätevä ja turvallinen. Kuitenkin tuntuu että olisi enemmään annettavaa eikä töissä ole tarpeeksi tilaa/aikaa miettiä, suunnitella ja olla luovaa. Palkka ei myöskään tunnu riitävän – eikä vastaus voi olla että vietän enemmän aikaa siellä : ).

    Vastaa

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This