Työskentely äitiyslomalla – miten saada lisätuloja?
Äitiyslomani loppuu parin kuukauden päästä ja olen jäämässä vielä hoitovapaalle. Olen jo nyt saanut hieman lisätuloja blogin kautta, mutta varsinkin pian alkava hoitovapaa on saanut minut miettimään vielä enemmän lisätulomahdollisuuksia. Kotihoidontuki on naurettavan pieni, 341,69€/kk + mahdollinen hoitolisä tai kuntalisä, joten lisätulot todellakin tulevat tarpeeseen. Kuluja voi karsia vain tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen on hankittava lisätuloja.
Jotta lapsen kanssa siis voisi olla kotona enemmän kuin 9 kuukautta, on perheen mietittävä miten tulevat taloudellisesti toimeen. Menoja kannattaa karsia entisestään, mutta myös lisätuloja kannattaa harkita. Monet myös haluavat äitiyslomalla/hoitovapaalla muutakin tekemistä, joten he saattavat perustaa yrityksen tai opiskella lisää. Myös bloggaaminen on yleinen harrastus/työ äitien keskuudessa. Tällöin oman ajan ja tekemisen voi käyttää hyödyksi ja ansaita samalla hieman lisää rahaa. Toki äitiysloma ja hoitovapaa on lasta varten, joten työnteolle jää melko vähän aikaa. Töitä voi kuitenkin tehdä päiväunien aikana, iltaisin tai kumppanin vapaapäivinä.
Lisätulojen ohella pieni työskentely tarjoaa hyvän keinon tehdä jotain itselle mielekästä ja samalla kehittää osaamistaan. Pieni tauko työelämästä tekee muutenkin hyvää, sillä kyllä tässä ehtii vielä usean vuosikymmenen työskennellä.
Voin täysin allekirjoittaa juliaihmisen blogissa esitetyn ajatuksen:
“Tämä on taas näitä hyväosaisen lorton horinoita, mutta mielestäni olisi upeaa, jos kaikki 25–60-vuotiaat voisivat joskus ottaa silloin tällöin vähän pidemmän tauon työelämästä. Opintovapaata, vuorotteluvapaata, vanhempainvapaata, whatever vapaata ja käyttää sen ajan ajattelemalla jotain ihan muuta kuin työtään. Ihmiset saattaisivat löytää juttuja, jotka johtavat uusiin asioihin, pysyisivät paremmin työkykyisinä ja ylipäänsä pysyisivät onnellisempina.”
Miten voit työskennellä äitiys- tai hoitovapaalla?
Äitiyslomalla saa työskennellä, mutta Kela maksaa työpäiviltä äitiys- tai vanhempainrahan vähimmäismääräisenä eli 28,94€/pv. Kuitenkaan työskentely sunnuntaisin tai arkipyhinä ei vaikuta tukiin, sillä äitiys- tai vanhempainraha maksetaan vain arkipäiviltä (ma-la). Tehdyt työpäivät pitää itse ilmoittaa Kelaan, mutta työskentelyä pyhäpäivinä ei tarvitse ilmoittaa. Myöskään palkalla tai tehdyllä tuntimäärällä ei ole merkitystä, ainoastaan tehdyillä työpäivillä.
Eli pyhäpäivinä saat työskennellä niin paljon kuin haluat, eikä tästä tarvitse ilmoittaa Kelaan. Jos kuitenkin työskentelet muina päivinä, siitä tulee ilmoittaa Kelaan ja tällöin saat tuet minimimääräisenä, riippumatta siitä kuinka vähän tai paljon tienaat.
Kotihoidon tukeen on oikeus, jos alle 3-vuotiasta lasta hoidetaan kotona. Tällöin ei ole väliä vaikka molemmat vanhemmat kävisivät töissä, kunhan lasta hoidetaan kotona. Hoitorahan määrän ei myöskään vaikuta perheen tulot. Hoitovapaalla saa siis työskennellä ihan niin paljon kuin haluaa. Hoitorahan lisäksi perhe voi saada myös hoitolisää, johon kuitenkin vaikuttaa perheen koko ja bruttotulot. Lue lisää Kelan sivuilta.
Kevytyrittäjyys mahdollistaa lisätulot
Äitiyslomalla kevytyrittäjyys on hyvä vaihtoehto, sillä se mahdollistaa perhe-elämän ja työelämän yhteensovittamisen. Voit työskennellä kotoa käsin niinä päivinä kuin haluat.
Itse rekisteröidyin pari kuukautta sitten OP Kevytyrittäjäksi, jolloin voin palvelun kautta laskuttaa kaupalliset yhteistyöni. OP Kevytyrittäjä -palvelu eroaa muista laskutuspalveluista siten, että saat käyttöösi y-tunnuksen. Et siis vain toimi laskutuspalvelun “työntekijänä” vaan olet virallisesti yrittäjä.
Jos kevytyrittäjyys kiinnostaa sinuakin, voit rekisteröityä OP Kevytyrittäjäksi linkkini kautta, jolloin saamme molemmat laskuttaa seuraavat 1000 € ilman palvelumaksua (arvo 50 €).
Liittymislinkki: https://app.op-kevytyrittaja.fi/liity/9F5NT
Minä olen kirjoittanut ja julkaissut uusia postauksia sekä tehnyt kaupallisia yhteistöitä sunnuntaisin, jottei tämä varmastikaan vaikuta Kelan tukiin. Normi bloggaamista ei varmaan voi rinnastaa työntekoon, mutta koska tienaan pieniä summia mainoksista, en ole halunnut ottaa riskiä että menettäisin tukia. Varsinkin nyt kun teen töitä kevytyrittäjänä ja teen kaupallisia yhteistöitä, on tämä jo oikeaa työntekoa, joka on parempi hoitaa pyhäpäivinä. Tilanne toki tulee muuttumaan hoitovapaan myötä, sillä silloin saa työskennellä milloin vain ja niin paljon kuin haluan.
Blogini suosituimmasta postauksesta, YLI 25 TOIMIVAA KEINOA ANSAITA LISÄTULOJA, löydät lisää vinkkejä miten hankkia lisätuloja. Monet näistä ovat oikein toimivia keinoja äitiysloman aikana
0 kommenttia