Vastuullinen kuluttaminen

mennessä 25.02.2018Muut talousaiheet0 Kommenttia

Olen blogissa paljon puhunut säästämisestä ja jakanut hyviä vinkkejä menojen pienentämiseen. Säästäminen onkin hyvä taito, jottei tule elettyä yli varojensa. Mutta liika piheys ei ole hyväksi. Säästämisen ohella olisi kuitenkin hyvä miettiä kulutusta. Kulutusvalinnoillasi voit vaikuttaa yllättävän paljon talouteen.

Jokainen kuluttamasi euro on kannanotto

Rahaa on hyvä laittaa toki säästöön ja suhteuttaa menot tuloihin, mutta myös kuluttaminen kannattaa. Rahan kiertoon laittaminen auttaa parantamaan taloutta yleisesti ja vaikuttaa siten meidän kaikkien elintasoon.

Tietysti ei kannata rahojaan tuhlata ihan mihin tahansa, vaan miettiä mitä haluaa tukea. Käytkö mieluummin syömässä isoissa kansainvälisissä ketjuissa vai tuetko paikallisen pienyrittäjän ravintolaa? Ostatko mieluummin halpoja huonoissa oloissa valmistettuja tekstiilejä vai käytätkö vastuulisesti tuotettuja laadukkaita vaatteita?

Kuluttamalla autamme myös tukemaan jonkun toimeentuloa ja unelmatyötä. Jos kaikki eläisi säästeliääsi eivätkä kuluttaisi, ei monellakaan meillä olisi töitä. Rahan kierto estää laman syntymistä parhaalla mahdollisella tavalla.

Matkustaessa mieti haluatko tukea kansainvälisiä suuryhtiöitä vai paikallisia pieniä yrityksiä. Aina ei myöskään kannata lähteä ulkomaille asti, vaan Suomi-matkailu edistää kotimaan taloutta ja on ympäristöystävällisempää.

Myös sijoittamalla voit vaikuttaa talouteen ja yhteiskuntaan. Valitse osakesalkuusi vastuullisia yrityksiä, joiden arvoja ja toimintaa tuet. Vastuullinen kuluttaminen ja sijoittaminen ovatkin nykyään muodostumassa trendiksi, mikä on oikein positiivista.

Köyhän ei kannata ostaa halpaa

Jo äidiltä opittu sananlasku on hyvä muistaa. Tosin se ei aina kohtaa arkipäivän realiteettien kanssa, mutta on silti useimmiten totta. Oikeasti köyhillä on usein vain varaa siihen halvimpaan. Mutta jos pystyt, säästä mieluummin ja osta kerralla hiukan parempi tuote.

Halpa ja huonolaatuinen tuote ei kestä kauaa, jolloin joutuu ostamaan aina uutta. Halvan tuotteen ostaminen on siten myös epäekologista.

On myös tuotteita, joissa pelkkä merkki maksaa. Silloin siis laatu ei kulje käsi kädessä hinnan kanssa.

Koyhän ei siis kannata ostaa halpaa eikä myöskään huonolaatuista kallista. Kestävät ja laadukkaat tuotteet ovat siis kukkarosi ja ympäristön kannalta järkevin valinta.

Sijoita itseesi

Monet rikkaatkin voivat elää todella säästeliäästi, eivätkä ikinä osta itselleen mitään. Mutta kuluttamalla palveluhin edistät omaa jaksamista ja hyvää mieltä. Itseensä sijoittaminen kannattaa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Jatkuvan säästämisen sijaan, muista välillä hemmotella itseäsi. Elämästä voi tehdä muullakin tavalla vauraampaa kuin vain haalimalla loputtomasti mammonaa. Ne keillä rahaa on pitäisi sitä käyttää ja kenenkään ei kannata rahaa hautaan viedä.

LUE MYÖS: KULUTUKSEN VÄHENTÄMINEN EI OLE VAIN PIHISTELYÄ, VAAN TALOUDEN JA YMPÄRISTÖN KANNALTA JÄRKEVÄÄ RAHANKÄYTTÖÄ

TERVETULOA MATKALLESI KUKKARON ROUVAKSI TAI HERRAKSI!

Jokainen meistä haluaisi olla oman kukkaronsa rouva tai herra. Tämä vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta määrätietoisilla askelilla voit päästä tavoitteeseesi.

Olipa tavoitteesi sitten lisätulojen hankinta, turhien menojen karsinta, puskurin kerryttäminen tai sijoittamisen aloittaminen, niin täältä löydät artikkelini kyseisistä aiheista.

Halusin koota juuri sinulle vinkit, joilla otat oman taloutesi hallintaan.

Tutustu ilmaiseksi kaikkiin blogipostauksiin tai katso kaupasta tuotteeni, joilla tehostat talouden hallintaasi.

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko.  Työskentelen Taloushallinnon asiantuntijana ja sivutyökseni kirjoitan taloudesta. Tärkein työni on kuitenkin olla äiti kahdelle lapselle.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This