Kannattaako bitcoiniin sijoittaa? Lue tästä bitcoin kokemukseni

mennessä 17.02.2018Sijoittaminen6 Kommentit

Tuolla aivojen sopukoissa se on jo pidempään hieman kutkutellut. Nimittäin kiinnostus kryptovaluuttoihin. Mielenkiintoni heräsi bitcoinia kohtaan jo vuosi tai pari sitten, mutta siihen se ajatus sitten jäi. En jaksanut tarkemmin perehtyä asiaan. En ollut aloittanut minkäänlaista sijoittamista, eikä ylimääräistä rahaakaan juuri ollut.

Nyt kuitenkin pari vuotta myöhemmin kaduttaa, kun en silloin perehtynyt asiaan ja ostanut bitcoineja. Bitcoinin arvo on vuoden aikana noussut tuhannesta dollarista 19000 dollariin ja nyt laskenut taas 8000 dollariin.

Otin riskin ja ”hävisin” 1000 euroa

Seuraavan kerran innostuin bitcoineista viime syksynä, kun olin opiskellut muutenkin sijoittamista enemmän. En silti vielä uskaltanut lähteä tähän leikkiin mukaan.

Lopulta viime joulukuussa bitcoin-uutisointi oli taas niin voimakasta, joten päätin kokeilla onneani bitcoinien kanssa. Marraskuun aikana bitcoinien arvo oli kaksinkertaistunut kuukauden aikana. Ajattelin, että kasvua on vielä luvassa ja vielä ei ole liian myöhäistä hypätä mukaan tähän kelkkaan. Nousua olikin vielä pari päivää, kunnes arvo lähti laskemaan. Taisin siis joutua maksajaksi, kun muut lunastelivat voittojaan.

Sijoitin vain sen verran kuin minulla on varaa hävitä. Toisaalta tämän ajatuksen pitäisi päteä kaikkeen sijoittamiseen. Kryptoihin sijoitetut rahat ajattelen jo automaattisesti hävityiksi ja olin varautunut riskiin. En menettänyt, enkä menetä yöuniani kurssivaihteluiden takia.

Tavoitteeni ei ollut äkkirikastuminen. Halusin vaan enemmin mielenkiinnosta kokeilla bitcoiniin sijoittamista. Pidän kryptovaluuttoihin ”sijoittamista” vähän kuin lottona. Kumma kyllä lottoamiseen en usko tippaakaan, mutta jostain syystä bitcoiniin halusin/haluan uskoa. Ehkä kaipasin hieman jännitystä ja omanlaista uhkapeliä.

Toisaalta ajattelen niin, että mitään en ole menettänyt ennen kuin myyn osuuteni. Eihän sitä tiedä jos arvo tästä vielä nousisi. Vaikka arvo laskee, pidän omistukseni ja seuraan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tarkennetaan vielä, että en siis suoraan ostanut bitcoineja, vaan sijoitin Nordnetin bitcoin sertifikaatteihin. Bitcoin XBTE sertifikaatit seuraavat bitcoinin arvon kehitystä. Tämä oli helppo tapa päästä kiinni valuutan arvonkehitykseen ilman että tarvitsi erikseen avata kryptovaluuttatiliä. Bitcoinien lisäksi sijoitin myös ethereum XBTE sertifikaattiin.

”Tuote tarjoaa helpon ja turvallisen tavan sijoittaa bitocoiniin ja toivon mukaan tämä alentaa kynnystä, joka on estänyt ihmisiä ja yrityksiä sijoittamasta”, sanoo sertifikaatin liikkeellelaskijan XTB Providerin toimitusjohtaja Alexander Marsh

Näin bitcoinin arvo on vaihtunut vuoden aikana. Punaisessa pisteessä kohta, jolloin itse sijoitin.

Kannattaako bitcoiniin siis sijoittaa?

Bitcoinit ja muut kryptovaluutat jakavat jyrkästi mielipiteet. Aiheesta käydään paljon väittelyitä eri keskusteluryhmissä, blogeissa ja mediassa. Jokasella on oikeus mielipiteeseensä ja mikään kanta ei ole absoluuttisesti väärin. Bitcoiniin liittyviä näkökulmia on vaikea perustella tieteellä ja faktoilla, vaan ne perustuvat kaikki jollain tavoilla uskomuksiin.

Bitcoin perustuu kysyntään ja tarjontaan. Bitcoin ei itsessään tuota mitään, vaan sen ”arvo” perustuu sen hintaan. Bitcoinia ostava toivoo, että joku ostaa Bitcoinia vielä kalliimmalla hinnalla. Bitcoinia on siten myös verrattu pyramidihuijauksiin.

Jotkut uskovat, että bitcoin näki jo suurimman huippunsa ja hinta asettuu nykyiselle tasolle. Jotkut taas uskovat, että sen arvo romahtaa vielä kokonaan ja bitcoineilla ei ole tulevaisuutta. Jotkut taas uskovat vahvasti bitcoinien tulevaisuuteen ja että arvo vielä nousee. Mielestäni bitcoin ei välttämättä tule romahtamaan koskaan, jos vain uusia ostajia ja käyttäjiä löytyy.

Bitcoinia voidaan pitää yhtenä sijoittamisen trendinä tai kuplana. Mutta onko bitcoin edes kupla? Onko se jo puhjennut vai tapahtuuko myöhemmin vielä suurempi romahdus? Näistä kysymyksistä voidaan väitellä ja tulevaisuus näyttää miten bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen käy.

Seuraavassa kuvassa on näkyy yleisesti kuplan eri vaiheet.

Sijoittamisen tärkein neuvo on: Älä koskaan sijoita mihinkään, mitä et ymmärrä. Tällä siis perustellaan sitä, miksei bitconeihin kannata sijoittaa. Lohkoketjuteknologiaan perustuvaa bitcoinia on kenen tahansa vaikea ymmärtää täysin. Silti niin monet bitcoiniin sijoittavat, ja osa ihan menestyksellä. Olenkin siis sitä mieltä, että mitään ei voi ikinä täydellisesti ymmärtää. Joten jos rajan vetää liian korkeaksi ei ikinä voisi sijoittaa mihinkään.

Eli en siis tässä postauksessa kerro, kannattaako bitcoiniin sijoittaa. Kryptovaluuttaan sijoittaminen onkin viimekädessä jokaisen oma päätös. Mieti ensin uskotko bitcoinin tulevaisuuteen vai onko jo liian myöhäistä? Ymmärrätkö mihin se perustuu, siedätkö korkeaa riskiä ja arvon heilahteluita, ja oletko valmis menettämään sijoittamasi rahat?

Oletko sinä sijoittanut kryptovaluuttoihin ja millaisia kokemuksia ja mielipiteitä sinulla on niistä?

*postaus sisältää affiliate-linkin

P.S. Helmikuu on nyt hieman yli puolessa välissä ja unikkeja lukijoita on ollut vasta 1450. Tavoitteeseen on siis vielä matkaa, joten autathan minua lukijahaasteessa.

TERVETULOA MATKALLESI KUKKARON ROUVAKSI TAI HERRAKSI!

Jokainen meistä haluaisi olla oman kukkaronsa rouva tai herra. Tämä vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta määrätietoisilla askelilla voit päästä tavoitteeseesi.

Olipa tavoitteesi sitten lisätulojen hankinta, turhien menojen karsinta, puskurin kerryttäminen tai sijoittamisen aloittaminen, niin täältä löydät artikkelini kyseisistä aiheista.

Halusin koota juuri sinulle vinkit, joilla otat oman taloutesi hallintaan.

Tutustu ilmaiseksi kaikkiin blogipostauksiin tai katso kaupasta tuotteeni, joilla tehostat talouden hallintaasi.

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko.  Työskentelen Taloushallinnon asiantuntijana ja sivutyökseni kirjoitan taloudesta. Tärkein työni on kuitenkin olla äiti kahdelle lapselle.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

6 Kommentit

  1. Bitcoin osto kiinnostaa

    Kirjoitit tämän mielenkiintoisen analyysin helmikuussa, kun pyörittiin 8000 USD paikkeilla. Eilen nähtiin 5 % droppi (suunta sama kuin osakkeilla ;)). Tänään ollaan noin 6200 USD hinnoissa.

    Kysymykseni kuuluu: Mikä on näkemyksesi tällä hetkellä? Onko nyt hyvä paikka ostaa lisää / aloittaa sijoittaminen? Ja onko Bitcoin ”safe haven” eli jos pörssit jatkavat alaspäin (Italia virallisesti nyt bearissä), niin meneekö BTC samaan suuntaan vai eri suuntaan? Ja samaan tahtiin vai eri tahtiin? 😉

    Ihan mielenkiinnosta kyselen.

    Vastaa
    • Heidi

      Huh, mitä hyviä ja kiperiä kysymyksiä 😀 En oikein osaa tai edes voi vastata kysymykseen, että onko hyvä paikka ostaa lisää tai aloittaa sijoittaminen. Tuskin kukaan osaa. Itse en ole vielä myynyt sijoituksiani, mutta en aio lisääkään ostaa. Pidän sijoittamani ”lottorahat” vielä kiinni Bitcoineissa ja seurailen mitä käy. Bitcoinien ja muidenkin kryptovaluuttojen kurssimuutoksia kun on ihan mahdotonta ennustaa.

      Vastaa
  2. mikko

    Itse olen hävinnyt ja voittanut. Hyviä ostoja ja huonoja ostoja… Sitähän tämä on vain loppujen lopuksi on.
    Sen lisäksi kun ”sijoitan” rahoja mitä voin ”hävitä”, niin toinen sääntö on: Tiedän jo ostaessa milloin myyn pois.
    Nyt ostin Bitcoin XBTE sertifikaattia ja ihan aitoa bitcoinia… Silloin kun alkaa seuraamaan jotain sijoitusluokkaa, niin mikään ei motivoi paremmin kuin on omat oppirahat mukana. toiset voittaa toiset häviää.
    bitcoinnin myynnistä on vain arvaus. Laittaa rahaa sen verran, ettei harmita kun rahat menee tai voittoa tulee sikana.

    Vastaa
    • Heidi

      Juuri noinhan se menee bitcoinien kanssa 😀

      Vastaa
  3. Osta kryptovaluuttaa

    Mikko, for realz. Et sä VOI tietää ostaessa ”milloin myyt pois”. Tai voit, jos daytreidaat. Ja sillonkin kyse o resistance leveleistä, bollinger bandeista yms. Mutta et sä muuten kyllä tiedä oikeasti pätkääkään milloin ostaa ja milloin myydä. Etenkään jos puhutaan kryptovaluutoista. Tällä hetkellä mennään aika oudossa laajassa funnelissa sivuttain. Ja odotetaan breakouttia joko ylös tai alas. Mutta kuka helvete tietää milloin ja mihin suuntaan? Ei kukaan. Koska tämä markkina odottaa jotain v*tun black swania (tai ”whitea”, jos positiivista). Jos ei mitään isoja uutisia tule, niin tässä kanavassa mennään koko 2019… Sori vaan.

    Vastaa
  4. Seija N

    Kiitos hyvästä analyysista! Itse olen aloitellut vasta Bitcoinien kanssa nyt tämän vuoden alusta ja aihe kiinnostaa todella, mutta myös hieman huolestuttaa. 😀 Olen lukenut vinkkejä mm. sijoitusrahastot.org sivustolta. Ja erilaisista blogeista, tämä oli hyvä löytö. Kiitos siitä! 🙂

    Vastaa

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This