Luukku 22 – Joulukalenteri 2022

mennessä 22.12.2022joulukalenteri0 Kommenttia

 sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

 

Vaurastu kiinteistösijoittamisella

 

Itselleni pörssisijoittaminen on tutumpaa, mutta kovasti myös kiinteistösijoittaminen kiinnostaisi salkun hajautuksen kannalta. Perinteinen asuntosijoittaminen (flippaaminen tai vuokranantajana toimiminen) ei minua juurikaan kiinnosta enkä jaksa nähdä vaivaa sen eteen. Haluan päästä sijoittamisessa helpolla mutta silti nauttia tuotoista. Niinpä olenkin alkanut hiljattain tutustua toisenlaiseen kiinteistösijoittamiseen. 

Kiinteistöihin voi nimittäin sijoittaa helposti erilaisten rahastojen tai kiinteistösijoituspalveluiden kautta. Voit sijoittaa rahojasi eri kiinteistötyyppeihin, joita ovat mm. asunnot, teollisuustilat sekä yhdyskuntakiinteistöt. 

En tässä joulukalenterissa lähde enempää avaamaan kiinteistösijoittamista, vaan voisin tästä tehdä oman erillisen kattavan postauksen myöhemmin. Aion itsekin perehtyä hieman tarkemmin vielä eri mahdollisuuksiin.

Koen kuitenkin, että tämä olisi vaivaton tapa hankkia matalariskistä mutta hyvää tuottoa, samalla hajauttaen omaa sijoitussalkkua.

Tähän luukkuun löysin kuitenkin muutaman suosituksen kehuja keränneistä ja luotettavista palveluista, joita aion itsekin kokeilla:

 

(*)Tessin

Tessinin sijoitusalustan kautta voit helposti sijoittaa kiinteistöprojekteihin ilman maksuja tai välikäsiä. Sijoitat siis korkoa tuottaviin vakuudellisiin kiinteistölainoihin. Lainojen vuosikorko liikkuu välillä 7–13 prosenttia.

 

(*)Estateguru

Estateguru on kiinteistö- ja rakennusalan joukkorahoitusalusta, jonka kautta voit sijoittaa erilaisiin projekteihin Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa. Estategurun historiallinen tuotto on yli 11 prosenttia.

 

Tämä ei ole sijoitussuositus. Kaikenlaiseen sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

 

Kerro kokemuksiasi kiinteistösijoittamisesta kommenteissa!

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This