Kannattaako lapselle ottaa vauvavakuutus?

mennessä 13.04.2020Perheen talous2 Kommentit

Kannattaako lapselle ottaa sairaskuluvakuutusta ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon jos vakuutuksen ottaa?

Kerrottakoon aluksi, että me emme päätyneet ottamaan vakuutusta lapsellemme. Tutustuin vakuutuksiin ja vertailin niiden ehtoja raskausaikana, mutta tulimme siihen tulokseen ettemme tarvitse vakuutusta. 

Itse en ole kovin suuri vakuutusten puolestapuhuja. Näin matemaatikkona tiedän miten vakuutusten hinta muodostuu, ja että niiden tarkoitus on tuottaa vain vakuutusyhtiölle voittoa. Meillä on kotivakuutus, joka sisältää matkavakuutuksen sekä liikennevakuutus ja kasko. Mieluummin säästämme itse ja turvaudumme puskuriin yllättävissä tilanteissa, kuin maksamme vakuutusyhtiölle.

Edellä mainittujen lisäksi miehelläni on vielä lapsuudesta saakka ollut sairaskuluvakuutus, jota on tosi harvoin käytetty. Hän onkin siis ennemmin joutunut nettomaksajaksi ja vakuutuksen irtisanomista on monet kerrat mietitty. Vakuutus on kuitenkin suhteellisen edullinen ja koska se on jo lapsuudessa otettu ei siinä ole poissuljettu mitään sairauksia. Jos kuitenkin joskus tulisi jokin vakavampi sairaus voisi vakuutusta hyödyntää. Itselläni ei ole edes lapsuudessa ollut vakuutusta, vaan olemme käyttäneet julkisia terveyspalveluita.

Minä ja mieheni olemme kumpikin olleet todella terveitä lapsena, joten terveyspalveluita ei ole juurikaan tarvinnut käyttää. Tämä oli osaltaan syynä siihen miksi emme ottaneet vakuutusta lapsellemme. Oma terveystila ei tietenkään ikinä ennusta sitä mitä kaikkea sairauksia lapsi voi saada. Nyt kuitenkin vauvamme ollessa lähes viisi kuukautta, ei mitään sairauksia ole vielä esiintynyt.

Usein vakuutusta perustellaan sillä, että sen avulla pääsee nopeasti yksityiselle lääkäriasemalle hoitoon. Mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä yksityisiä palveluita vaikkei vakuutusta olisikaan. 

Jos vaikka vakuutus maksaisi 500 euroa vuodessa ja omavastuu olisi 100 euroa. Oletetaan, että yksityisellä lääkäriasemalla käyntimaksu olisi vaikka 150 euroa. Tällöin vakuutuksen hinnalla voisi omakustanteisesti käydä neljä kertaa lääkärillä. Eli vakuutuksesta olisi hyötyä vasta tätä useammassa käynnissä.

Toki vuosimaksu voi olla alhaisempikin ja lääkäriaseman käyntimaksu korkeampi ja myös lääkekuluja voi tulla korvattavaksi. Tässäkin tilanteessa ajattelen, että kyllä käyntejä tulisi olla yli kaksi vuodessa ennen kuin vakuutus muuttuu kannattavaksi. Jos siis tarvetta lääkärille on vain todella harvoin, voi silti käydä yksityisellä ja maksaa käynnit itse. Eli vakuutus ei todellakaan ole edellytys yksityisten palveluiden käyttämiselle.

Jos haluaa, niin voisi joka vuosi laittaa sivuun vakuutuksiin menevän summan, esimerkiksi 500 euroa. Ja käyttää sitten näitä rahoja lapsen terveyspalveluihin jos myöhemmin ilmeneekin jotain enemmän hoitoa vaativaa.

Vakuutuksen hyöty tuleekin esiin vasta siinä, jos lapsella on jokin vaikea sairaus joka edellyttää jatkuvaa hoitoa. Usein kuitenkin tällaisissa vaikeissa sairauksissa tai leikkauksissa potilas kuitenkin ohjataan julkisen terveydenhuollon piiriin.

Uskon myös, että julkisellekin lapsipotilaat pääsevät helposti ja nopeasti hoitoon. Mutta toki mielipiteeni voi tässä muuttua sitten kun meille joskus tulee tarvetta lääkäripalveluille. Joten vasta aika ja oma kokemus näyttää mitä mieltä olen asiasta myöhemmin.

Haluan kuitenkin ensisijaisesti antaa julkisille terveyspalveluille mahdollisuuden. Mielestäni julkisia palveluita kritisoidaan usein turhaan ja ilman omakohtaista kokemusta. Myös mitä enemmän ihmiset siirtyvät käyttämään yksityisiä palveluita, sitä huonommaksi julkiset muuttuvat jos niille ei ole tarpeeksi kysyntää. Myöskin vakuutukset lisäävät eriarvoisuutta, sillä yleensä hyvätuloiset ottavat vakuutuksen, kun taas köyhemmillä ei ole niihin varaa ja he jäävät julkisen terveydenhuollon asiakkaiksi. 

 

Kannattaako ottaa vauvavakuutus ja mitä pitää ottaa huomioon?

Ainakin tällä hetkellä koen, että teimme oikean päätöksen kun emme ottaneet vauvavakuutusta. Mutta kaikille perheillä tämä ei tietenkään ole oikea ratkaisu, vaan jollekin vakuutus todella tulee tarpeeseen. Arviolta noin puolella lapsiperheistä on yksityinen terveysvakuutus. Jos mietit vakuutuksen ottamista niin kannattaa pohtia ainakin seuraavia asioita:

Kuinka paljon olet itse sairastellu lapsena? 

Jos esimerkiksi molemmat vanhemmat ovat olleet jatkuvassa korvatulehduskierteessä on todennäköisempää että lapsikin voi korvatulehduksiin sairastua. Oma runsas sairastelu voi näkyä myös lapsen sairastelussa. Mutta oma hyvä terveys ei kuitenkaan tarkoita että lapsi olisi terve.

Kumpi on lähempänä, terveyskeskus vai yksityinen lääkäriasema?

Mieti kumpi on lähempänä ja kumpaan sinun on helpompi kulkea liikuitpa sitten kävellen, julkisilla tai autolla. Jos julkinen terveysasema ihan naapurissa, niin voi olla järkevämpi hyödyntää sitä.

Vakuutuksen hinnan ohella vertaile ehtoja

Kustannusten lisäksi myös se mitä vakuutukset korvaavat vaihtelevat suuresti. Vakuutusten vertailu on työlästä, mutta siihen kannattaa kuluttaa aikaa. Tarkista ehdot huolella ja katso korvaavatko ne kaiken mitä haluat. Esimerkiksi korvaavatko erityiset äidinmaidonkorvikkeet, jos lapsella todetaan allergia.

Ota vakuutus ajoissa

Vakuutus kannattaa ottaa jo ennen lapsen syntymää. Usein vakuutus on tällöin hieman kalliimpi, mutta se on kattaa aivan kaiken. Syntymän jälkeen vakuutusehdoissa suljetaan pois kaikki ne sairaudet ja vaivat, joita lapsella on jo siihen mennessä todettu. Muista että vakuutusyhtiöillä voi olla tarkkaan määritelty ajankohta, jonka jälkeen raskausajan vakuutusta ei enää saa, esimerkiksi kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Jotkut myös ottavat vakuutuksen ennen lapsen syntymää varautuakseen vakaviin sairauksiin tai komplikaatioihin synnytyksessä ja irtisanovat vakuutuksen myöhemmin jos lapsi osoittautuukin ensimmäisen vuoden aikana täysin terveeksi.

LUE MYÖS: KUINKA PALJON VAUVA MAKSAA? – LAPSEN 1. VUODEN KULUT

Jos lapsiperheen talousasiat kiinnostavat enemmänkin ja haluaisit päästä niistä juttelemaan mukavassa seurassa, liity Facebook-ryhmään Kotiäidin kukkarossa!

 

 

TERVETULOA MATKALLESI KUKKARON ROUVAKSI TAI HERRAKSI!

Jokainen meistä haluaisi olla oman kukkaronsa rouva tai herra. Tämä vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta määrätietoisilla askelilla voit päästä tavoitteeseesi.

Olipa tavoitteesi sitten lisätulojen hankinta, turhien menojen karsinta, puskurin kerryttäminen tai sijoittamisen aloittaminen, niin täältä löydät artikkelini kyseisistä aiheista.

Halusin koota juuri sinulle vinkit, joilla otat oman taloutesi hallintaan.

Tutustu ilmaiseksi kaikkiin blogipostauksiin tai katso kaupasta tuotteeni, joilla tehostat talouden hallintaasi.

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko.  Työskentelen Taloushallinnon asiantuntijana ja sivutyökseni kirjoitan taloudesta. Tärkein työni on kuitenkin olla äiti kahdelle lapselle.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

2 Kommentit

  1. PP

    Hyvää pohdintaa! Me päädyimme ottamaan vauvavakuutus jo raskausaikana ja sille tulikin jo käyttöä, kun vauvalla todettiin atooppinen iho ja erikoislääkärillä jouduttiin ravaamaan moneen kertaan sitkeän ihotulehduksen takia, onneksi ne lukuisat rasvat menevät myös vakuutukseen, mitä joudutaan todennäköisesti pitkään käyttämään. Mutta onhan se aika lailla arpapeliä, onko vakuutuksesta hyötyä.

    Vastaa
    • Koo

      Me otimme vakuutuksen Pohjolasta, joka tarjosi ekaa vuotta ilmaiseksi. Perusteet:
      – en usko julkisen terveydenhoidon pystyvän tulevaisuudessa tarjoamaan kattavia palveluita vaan trendi menee yksityiseen suuntaan
      – pikkulapsilla (ulkopuoliseen hoitoon siirtymisen jälkeen) flunssaa on 3-6 krt/v, osa korvatulehduksen kanssa. Vakuutus korvaa myös lääkkeet, ja esim. Kotihoitajan parin päivän omavastuun jälkeen, jos niin haluaa. Touhuaville lapsille saattaa sattua myös pieniä tapaturmia, jotka vievät lääkärille (ei vain sairastumiset)
      – ennen syntymää otettu vakuutus kattaa rajoituksetta kaiken sen, mikä vakuutukseen sisältyy. Pohjolalla elämän aikainen maksimikorvaus oli tuplat IF:n vastaavaan ja voimassaolo 100v asti (If 80v). Elämän ehtoolla jos milloin tälle lienee tarvetta!
      – jos lapsi ei vauvana sairastele paljon, voi pyytää uuden tarjouksen samasta yhtiöstä ja sen voi saada ilman rajoituksia ja parempaan hintaan. Me saimme näin hintaa alas 500-> 350/V, mikä ei minusta ole enää paha! Ja hurja ero! Tätä vaihtoehtoa harva tietää, eikä vakuutusyhtiö mainosta sitä.
      Summa summarum: olemme olleet tosi tyytyväisiä!

      Vastaa

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This