Sijoittaminen lapselle: Näin avaat lapselle arvo-osuus- tai osakesäästötilin Nordnettiin
Tämä postaus on osa sijoittaminen lapselle -postaussarjaa. Sarjan muihin postauksiin pääset tästä.
Omissa ja lapsen sijoituksissa meillä on käytössä Nordnet. Nordnetin palvelu on helppokäyttöinen, hinnoittelu on selkeää ja erityisesti suosimme täysin kuluttomia indeksirahastoja. Tästä syystä voin lämpimästi suositella muillekin Nordnettiä sijoittamiseen niin itselle kuin lapsellekin.
Niinpä tässä postauksessa näytän kuvien kera, miten sinäkin saat lapselle avattua arvo-osuus- ja/tai osakesäästötilin Nordnettiin. Tilin avaaminen on helppoa ja näillä ohjeilla sinäkin pääset hyvin alkuun kerryttämään lapsesi varallisuutta. Asiakkuuden avaaminen ei vie kymmentä minuuttia enempää aikaa, joten kannattaa tarttua tuumasta toimeen saman tien.
Sinun ei tarvitse itse olla Nordnetin asiakas, mutta lapsen tilin hallinnointi sujuu jouhevimmin, jos vähintään toisella huoltajista on lapsen tiliä avattaessa jo oma Nordnet-asiakkuus. Niinpä suosittelen ensin vanhempia avaamaan oman asiakkuuden Nordnettiin, jos sitä ei vielä ole. Oman tilin avaaminen sujuu lähes samalla tavalla kuin alla esitetty lapsen tilin avaaminen. Oman tilin kautta pääset nopeammin ja helpommin hallinnoimaan lapsen sijoituksia kuin erillisillä lapsen tunnuksilla.
1.askel
Klikkaa tästä ja siirry Nordnetin sivuille.(*) Seuraa sen jälkeen alla esitettyjä ohjeita.
2.askel
Sinulle aukeaa jokin ylläolevan kuvan näköinen sivu. Etusivu vaihtelee Nordnetissä aika ajoin, joten se ei välttämättä ole täysin sama. Kuitenkin sivulta löytyy heti linkki, jossa lukee ”Tule asiakkaaksi” tai ”Avaa asiakkuus”. Klikkaa sitä.
3.askel
Seuraavaksi valitse ”Alaikäinen” ja klikkaa ”Avaa asiakkuus alaikäiselle”.
4.askel
Seuraavaksi sinulle avautuu ”Tarkistuslista alaikäisen osake- ja rahastosalkun sekä osakesäästötilin avaukseen liittyen”. Lue sivu ja täytä pyydetyt tiedot. Klikkaa lopuksi ”Seuraava sivu”.
5.askel
Tämän jälkeen avautuu ”Säilytystili-/tilisopimus (alaikäinen)”. Valitse haluatko Osake- ja rahastosalkun vai osakesäästötilin vai molemmat. Täytä lisäksi lapsen tiedot ja vastatili. Klikkaa lopuksi ”Seuraava sivu”.
6.askel
Seuraavaksi pääset Huoltaja-sivulle täyttämään molempien huoltajien tiedot. Klikkaa lopuksi ”Seuraava sivu”.
7.askel
Lopuksi, kuten missä tahansa muussakin pankkiasioinnissa, sinun pitää täyttää asiakastuntemus-tiedot. Klikkaa lopuksi ”Finish”.
8.askel
Hyvä, nyt olet tehnyt lapsellesi hakemuksen! Näin helppoa se oli.
Seuraavaksi molempien huoltajien tulee allekirjoittaa verkkopankkitunnuksillaan sähköposteihin lähetetyt sopimukset.
”Tämän jälkeen Nordnet lähettää sinulle kaksi kirjettä, joista toisessa on alaikäisen asiakkaan käyttäjätunnus ja toisessa salasana. Tämän jälkeen voit aloittaa sijoittamisen alaikäisen lukuun.
Jos kuitenkin yhdellä tai molemmilla huoltajilla on asiakkuus, niin lapsen osake- ja rahastosalkkuun (AOT) tai osakesäästötilille (OST) voi tehdä talletuksen ja aloittaa sijoittamisen heti, kun tili on avattu ja se näkyy huoltajan Nordnet-tunnusten alla kohdassa Sivuni > Yleisnäkymä. Kirjeiden saapumista ei siis välttämättä tarvitse tällaisessa tilanteessa odottaa.” (lähde:Nordnet)
Tsemppiä sijoituksiin!
*affiliate-linkki
0 kommenttia