Teimme avioehdon turvaamaan suvun omaisuutta
Kaupallinen yhteistyö Lexlyn kanssa ja alekoodi.
Kirjoitin aiemmin postauksen otsikolla Yhteiset rahat mahdollistavat vauraamman elämän.
Siinä kerroin miksi meillä on yhteiset rahat ja miksi se toimii meillä niin hyvin. Tekstin lopetin pohdintaan miten varallisuutemme jaetaan, jos meille tulee ero.
“Entä jos tulee ero?
Meillä ei myöskään ole avioehtoa, joten eron tullessa varallisuutemme jaettaisiin tasan molempien kesken. Usein avioehtoa ei tehdä, koska sitä ei muisteta tai jakseta, mutta meille tämä on ollut ihan tietoinen päätös. Kummallakaan ei ollut juurikaan varallisuutta kun menimme naimisiin. Omaisuus on siis yhdessä kerrytetty.
Olen ollut vuosia kotona lasten kanssa ja mies on saanut tienata töissä. Tämän vastapainoksi mies on taas auttanut minua blogihommissa ja mahdollistanut minulle sivutoimisen yrittäjyyden ja sen avulla tienaamisen. Molemmat olemme panostaneet omilla tavoillamme yhteisen omaisuuden kartuttamiseen, joten eron tullessa olisi reilua että kaikki menisi tasan.
Tällä tavalla varmistamme, että rahat ovat oikeasti yhteisiä ja että kumpikaan ei jää taloudellisesti epäreiluun asemaan. Jos rahoja teoriassa käytettäisi yhdessä, mutta silti vain varallisuus olisi toisen nimissä ja avioehto sulkisi pois toiselta avio-oikeuden, saattaisi toinen jäädä puille paljaille.
Olemme toki miettineet, että voisimme kuitenkin tehdä avioehdon, jossa suljettaisiin pois esimerkiksi perinnöt. Jos jompikumpi perisi vaikka suvun mökin, niin sitä emme halua lähteä jakamaan. Lisäksi olemme harkinneet testamentin tekemistä, jotta voitaisiin suojata lesken taloudellinen asema varsinkin jos lapset ovat vielä pieniä.”
Teimme avioehdon
Tämän jälkeen keskustelimme asiasta uudelleen miehen kanssa, ja päätimme että teemme nyt avioehdon. Vaikka haluamme, että (lähes) kaikki on yhteistä ja omaisuus menee erossakin tasan, on siitä silti hyvä sopia paperilla. Näin on varmuus, että molemmat ovat olleet samaa mieltä ja asiasta on virallisesti sovittu. Ero on varmasti muutenkin aina vaikea tilanne, joten silloin ei varmasti halua yhtään epäselvyyksiä ja riideltäviä asioita.
Mutta, yhden poikkeuksen kuitenkin teimme avio-oikeuteemme. Halusimme avioehdolla sulkea pois, että puolisollani ei ole oikeutta sukumme kesämökkiin. Sama olisi tehty myös toisinpäin, mikäli mieheni suvulla olisi ollut jotain kiinteää omaisuutta, joka olisi haluttu pitää suvussa.
Teimme siis ns. yksilöllisen avioehdon, jossa suljimme avio-oikeuden ulkopuolelle vain tietyn omaisuuden. Lexlyn sivuilla yksilöllisestä avioehdosta sanotaan näin:
“Yksilöidyssä avioehdossa sovitte avio-oikeuden ulkopuolelle rajaamista koskevat määräykset esine- tai omaisuuslajikohtaisesti. Osan omaisuudestanne te haluatte jättää avio-oikeuden alaiseksi. Yksilöidyssä avioehdossa voitte esimerkiksi sopia, ettei kummallakaan ole avio-oikeutta perintönä saatuun omaisuuteen, tai että puolisolla B ei ole avio-oikeutta esimerkiksi puolison A omistamaan yritykseen tai suvun kesämökkiin.”
Avioehto kannattaa tehdä ennen avioliiton solmimista, mutta sen voi tehdä myös koska tahansa avioliiton aikana. Näin mekin teimme. Jos sinullakin on jäänyt tämä asia hoitamatta, suosittelen hoitamaan sen kuntoon.
Lisäksi avioehdon voi halutessaan tehdä koskemaan tilannetta jossa avioliitto päättyy eroon, ei toisen puolison kuolemaan.
Avioehdon tekeminen
Avioehdon tekeminen sujui todella helposti netissä vastaamalla palvelussa oleviin kysymyksiin. Palvelun käyttö ei vaadi lain tuntemista vaan avioehto kootaan yksilöllisesti vastaustesi perusteella. Aikaa avioehdon tekemiseen ei mennyt kymmentä minuuttia kauempaa.
Nettipalvelun kautta tehtynä avioehto maksaa 95 €. Tämä ei mielestäni ole ollenkaan paha hinta juuri meille tehdystä yksilöllisestä avioehdosta ja joka on varmasti laillisesti pätevä.
Samalla teimme meille myös testamentit ja edunvalvontavaltuutukset. Nämä kaikki onnistuivat muutamassa minuutissa Lexlyn nettipalvelussa. Kirjoitan näistä muista lakiasiakirjoista erikseen myöhemmin.
Olin palveluun niin tyytyväinen, että otin yhteyttä myös Lexlyä pyörittävään Katariinaan ja Ullaan, ja sovimme heidän kanssaan yhteistyöstä. Tämän myötä sain käyttöön oman alekoodin, jolla voin tarjota teillekin 10% alennusta kaikista nettipalvelun kautta tehtävistä lakiasiakirjoista. Käytä kassalla koodia KUKKARONROUVA ja hyödynnä etu. Nyt todellakin kannattaa laittaa avioehto ja muut lakiasiakirjat kuntoon.
Tarvitsemmeko avioehtoa?
Mekään emme välttämättä olisi tarvinneet avioehtoa, sillä haluamme että omaisuutemme jaetaan tasan. Ajattelimme kuitenkin olevan varmempaa jos mahdollinen suvun omaisuus turvataan avioehdolla. Avioehtoa voi myös päivittää avioliiton aikana jos tilanteet muuttuvat.
Avioehdon tekeminen on parin oma valinta. Tärkeintä on, että asiasta on keskusteltu ja sovittu yhdessä molempia miellyttävä ratkaisu. Jos et ole varma, tarvitsetteko avioehtoa, voit testata asiaa Lexlyn sivuilla.
Ilmaisella verkkotestillä selvität tarvitsetko avioehtoa ja saat selville, mihin seikkoihin sinun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota avioehtoa miettiessäsi.
Ilmainen avioerolaskuri havainnollistaa, miten aviopuolisoiden omaisuus jaetaan avioerossa, jos heillä on avio-oikeus kaikkeen omaisuuteen. Laskurin tavoitteena on näyttää mahdollisen avioeron vaikutus molempien puolisoiden talouteen. Laskuri toimii myös apuna, kun puolisot ennen avioliittoa tai avioliiton aikana suunnittelevat oman avioehtonsa sisältöä.
Avioehdon ja testamentin tekeminen on taloudellisesti järkevää. Ero ja kuolema ovat muutenkin ikäviä tilanteita, joissa ei halua liikaa murehtia raha-asioita. Tästä syystä on järkevää, että rahojen jakamisesta on keskusteltu etukäteen.
Tee avioehto tästä:
Muista hyödyntää alekoodi:
Koodilla KUKKARONROUVA saat 10% alennusta kaikista Lexlyn nettisivuilla tehtävistä lakiasiakirjoista
0 kommenttia