Blogi

Blogi vie paljon aikaa!

Olettekin varmaan huomanneet, että blogini julkaisutahti on hieman hidastunut. Aiemmin tavoitteenani oli julkaista kaksi postausta viikossa, mutta tästä aikataulusta ollaan hieman jääty.

Jotta blogin ylläpitäminen sujuisi hyvin, olisi postauksia hyvä olla varastossa aina kuukaudeksi eteenpäin. Tällä hetkellä ei näin kuitenkaan ole. Minulla on pitkä lista postausideoita, mutta ehkä vain yksi postaus puoliksi kirjoitettu. Muiden kiireiden takia blogille ei ole jäänyt hirveästi aikaa. Suunnitelmissa olisi vaikka mitä, mitä haluaisin tehdä, mutta millään ei aika riitä kaikkeen.

Monet luulevat edelleen, että bloggaaminen vaatii vain postauksien kirjoittamisen ja julkaisemisen silloin tällöin. Todellisuudessa blogi vaatii kuitenkin huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa. Siksi haluankin tässä postauksessa kertoa, mitä kaikkea on blogin eteen tehtävä.

Tiedonhaku

Ennen postausten kirjoittamista on hyvä lukea hieman tietoa kyseessä olevasta aiheesta. Samalla voi hieman vilkaista mitä aiheesta puhutaan muissa blogeissa. Välillä etsin suoraan artikkeleita tai tutkimuksia aiheista joista haluan kirjoittaa. Mutta aikaa kuluu myös yleiseen opiskeluun. Vaikka tietty sijoituskirja ei olisikaan suoraan lähteenä mihinkään postaukseen, on uuden tiedon oppiminen aina hyödyllistä ja inspiroivaa. Jotta aiheista osaisi kirjoittaa monipuolisesti, on hyvä olla faktatietoa asiasta ja sen lisäksi seurata aiheeseen liittyviä keskusteluja.

Postausten  suunnittelu

Vielä ennen itse kirjoittamista on hyvä hieman suunnitella tulevia aiheita. Kannattaa kirjoitella ylös postausideoita heti kun niitä putkahtelee mieleen. Postausideoiden joukosta suunnittelen yleensä mitä tekstejä haluan julkaista milloinkin ja mitkä tekstit tukevat sopivasti toisiaan. Suunnittelen jo hieman valmiiksi näkökulmaa, otsikoita ja kuvia postauksiin.

Postausten kirjoittaminen

Kun olen hieman suunnitellut postausta ja tarvittasessa lukenut siihen liittyvää tietoa, on vihdoin kirjoittamisen aika. Yleensä tekstini on aluksi vain sekalaista ajatusten juoksua. Kun asia alkaa olla koossa, jäsentelen tekstin haluamaani järjestykseen. Luen sen tarkasti läpi, korjaan virheet ja lisäilen vielä lauseita sinne tänne. Viimeisenä vasta muotoilen lopullisen otsikon.

Lue myös: HYVÄN BLOGITEKSTIN KYMMENEN KÄSKYÄ

Kuvat

Hyvässä postauksessa tulee olla myös tekstiä tukevia kuvia. Voit joko ottaa kuvat itse tai käyttää netistä valmiiksi löytyviä ilmaisia kuvia. Suurimmassa osassa postauksiani olen käyttänyt Canvasta valmiina löytyviä kuvia ja muokannut ne suoraan blogiin sopiviksi. Riippuen blogin aiheesta kuvat voivat olla jopa suuremmassa osassa kuin itse teksti. Tällöin kuvien ottamiseen ja muokkaamiseen menee toki enemmän aikaa kuin tekstin kirjoittamiseen. Omassa blogissani en ajattele kuvilla olevan kovin suurta merkitystä, vaan teksti on pääosassa. Haluan kuitenkin lisätä jonkun kuvan jokaiseen postaukseeni. Mielestäni sivu näyttää heti mielenkiintoisemmalta kun siinä on edes yksi kuva. Myös esimerkiksi facebookissa jaettu linkki postaukseen on houkuttelevamman näköinen kuvan kera.

Mainokset

Jos haluat ansaita blogillasi rahaa, ovat affiliate-mainokset yksi tärkeimmistä lähteistä. Tämäkin vie oman aikansa kun lisäät postaukseen sopivan affiliate-linkin.

Lue myös: 6 KEINOA TIENATA RAHAA BLOGILLA

Hakukoneoptimointi

Lopuksi kirjoittamasi postaus tulee vielä hakukoneoptimoida, jos haluat että blogisi nousee googlen hakutulosten kärkeen. Postaukselle keksitään hakutermi, ja tarkistetaan, että se esiintyy sopivasti tekstissä ja otsikossa. Tässä vaiheessa tekstiä tulee siis vielä hieman muokattua, jotta se olisi hakukoneystävällinen.

Lue myös: BLOGIN HAKUKONEOPTIMOINTI: WORDPRESS YOAST SEO

Markkinointi

Aiemmista kohdisa nähtiin, että postauksen tekeminen vaatii paljon muutakin kuin vain itse kirjoittamisen. Moni tekeekin tunnollisesti kaikki edellä mainitut vaiheet ja luulee että nyt on kaikki valmista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vasta nyt alkaa suurin työ jos haluaa saada blogin menestymään. Blogia ei tietenkään ole tarkoitus liikaa mainostaa tai tuputtaa kellekkään, mutta sopivasti markkinoimalla tavoitetaan potentiaaliset lukijat. Vaikka kirjoittaisit kuinka hyviä tekstejä ihmiset eivät koskaan löydä blogiasi jos et hieman mainosta sitä.

Blogilla tulisi olla muutama somekanava, jossa postauksia jaetaan. Itselläni on vielä käytössä vain facebook, mutta haluaisin jossain vaiheessa luoda blogille myös twitter-tilin ja mahdollisesti muitakin sometilejä. Omien sometilien lisäksi postauksia olisi hyvä jakaa myös erilaisissa blogin aiheseen liittyvissä keskusteluryhmissä. Esimerkiksi itse jaan silloin tällöin postauksiani facebookin Vauras Nainen tai Bloggaajat -ryhmissä. Oikeista ryhmistä tavoitetaan juuri blogin kohderyhmään kuuluvat lukijat, ilman että blogia tarvitsee liikaa mainostaa aivan kaikille.

Kommentteihin vastaaminen

Oman aikansa bloggaamisesta vie myös kommentteihin vastaaminen. Mitä enemmän blogillasi on lukijoita, sitä enemmän kommentteja alkaa tulla. Kommentteihin olis hyvä aina vastata ja myös niihin negatiivisiin. Vastaamalla asiallisesti kaikille annat hyvän kuvan itsestäsi ja blogistasi.

Blogin ulkoasu

Kaiken tämän lisäksi blogin ulkoasua haluaa välillä hioa, varsinkin näin blogin ollessa vielä melko tuore.

 

 

 

Kommentoi