Erilaiset rahastotyypit ja niiden kulut – mihin kannattaa sijoittaa?

mennessä 19.05.2019Sijoittaminen0 Kommenttia

Tässä postauksessa perehdytään hieman eri rahastotyyppeihin ja niiden kuluihin. Ennen kuin teet sijoituspäätöksiä kannattaa lukea tämä postaus läpi ja sen jälkeen tutustua tarkemmin sinua kiinnostavien rahastojen kuluihin.

Lähes kaikki rahastot perivät hallinnointipalkkion. Lisäksi maksettavaksi voi tulla myös merkintä- ja lunastuspalkkio. Palkkioiden suuruus vaihtelee suuresti rahastoittain.

 

aktiiviset rahastot

Aktiivinen rahasto tarkoittaa sitä, että salkunhoitaja valitsee omaa harkintaa käyttäen kohteet joihin rahasto sijoittaa. Rahaston tuotto perustuu siihen kuinka hyviä sijoituspäätöksiä salkunhoitaja pystyy tekemään. Yleensä tavoitteena on indeksin voittaminen.

Koska rahasto vaatii nimensä mukaisesti aktiivista hallinnointia, päätöksentekoa ja kaupankäyntiä, ovat yleensä kulut muita rahastoja korkeammat. Hallinnointikulut voivat yleensä olla jotain yhden ja kahden prosentin väliltä.

Aktiivisesti hoidetut rahastot ovat myös kaikkein tuottavimpia pankeille, jonka vuoksi niitä tarjotaan yleensä ensimmäisenä. Tämän takia asiakas saa olla erittäin tarkka rahaston kuluista. Yleensä mainostetaan vain tuottoja, mutta kulut jätetään kertomatta.

 

indeksirahastot

Indeksirahasto tarkoittaa sitä, että rahasto sijoittaa rahansa vertailuindeksin mukaiseen osakekoriin. Indeksirahasto ei ota näkemystä osakevalintoihin, vaan ostaa osakkeita samalla painolla kuin ne ovat indeksissä.

Indeksirahasto on sijoittajalle yleensä kustannustehokkain, sillä kulut ovat yleensä reilusti alle yhden prosentin. Nordnetiltä myös löytyy täysin kuluton rahasto!

Usein myös indeksiin sidottu rahasto tuottaa vähintäänkin yhtä hyvin kuin aktiivisesti hoidettu rahasto. Ja koska kulut ovat paljon maltillisemmat, on lopullinen tuotto yleensä parempi.

 

etf-rahastot

ETF-rahasto tarkoittaa pörssinoteerattua rahastoa ja lyhenne tulee englanninkielisestä sanasta exchange-traded fund. Rahastolla käydään kauppaa pörssissä aivan kuten osakkeilla.

Pörssinoteerattuja rahastoja löytyy niin aktiivisina kuin passiivisina, mutta suurin osa rahastoista on indeksiosuusrahastoja. Passiivinen ETF-rahasto pyrkii siis seuraamaan valittua indeksiä, aivan kuten tavallisessa indeksirahastossakin.

ETF-rahastoista perittävä hallinnointipalkkio on yleensä myös alle yhden prosentin suuruinen. Esimerkiksi parissa suosituimmassa rahastossa kulut ovat alle 0,1%. Myös mahdollisia kaupankäyntikuluja voidaan periä.

 

Yhteenveto

Joka tapauksessa ei kannata uskoa vain rahaston lupaamaa tuottoa, vaan myös kuluilla on väliä. Tuskin mikään aktiivisesti hoidettu rahasto voittaa vuodesta toiseen indeksiä, vaikka näin lupaakin. Joten kustannustehokkain ja varmin vaihtoehto on mielestäni sijoittaa indeksirahastoihin ja/tai passiivisiin ETF-rahastoihin.

Maltillisina kuluina voidaan yleensä pitää passiivississa rahastoissa alle 0,5 prosentin kuluja. Jos rahaston tuotto on erityisen hyvä tai se sijoittaa juuri sinulle tärkeisiin kohteisiin voi kohtuullinen kulu olla jopa 1-1,5%, mutta sen enempää ei juuri kannata kuluja maksaa.

 

LUE MYÖS:

SIJOITUSSANASTO ALOITTELIJOILLE

HAJAUTTAMINEN PIENENTÄÄ SIJOITUSTEN RISKIÄ

 

*postaus sisältää affiliate-linkkejä

Heidi

Olen alle kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko. Työskentelen erään yrityksen laskutus- ja henkilöstöasioiden parissa ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Lue lisää minusta ja blogistani

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This