Lue miten tein näyttävän myyntisivun digituotteelleni

mennessä 15.03.2021Bloggaaminen0 Kommenttia

Kirjoitin jo pari vuotta sitten postauksen käyttämästäni WordPress teemasta. Blogini uudistuksen yhteydessä valitsin Elegant Themesin Divin, jolla loin näyttävät ja toimivat nettisivut helposti.

Nyt halusin päivittää kokemuksiani kyseisestä teemasta / page builderista. Olen parin vuoden ajan ollut tähän enemmän kuin tyytyväinen ja sen hyödyt nousivat taas esiin, kun tein kirjalleni myynti / info sivua. Halusin selkeän mutta näyttävän sivun, jossa kirjani pääsisi oikeuksiinsa. 

Kuitenkin itse kirjan teko sekä muu myyntiin ja markkinointiin liittyvä työ vei kaiken aikani, joten myyntisivun suhteen halusin päästä helpolla. Onneksi Divin valmiit layoutit mahdollistivat tämän. Kurkkaapa kirjani myyntisivua ja kerro uskoisitko, että tein koko sivun vain muutamassa tunnissa. (Toki tekstit oli kirjoitettu ennakkoon valmiiksi, eli aika ei sisällä sitä.)

E-kirja: Oma talous hallintaan – 21 tehtävää tukemaan taloudellista hyvinvointia

Divissä on satoja erilaisia valmiita teemoja ja pohjia, joilla saa helposti luotua tosi näyttäviä ja toimivia nettisivuja. Riittää että valitset vain jonkin valmiista pohjista, vaihdat siihen omat tekstit ja kuvat, ja voilà, sivu on valmis näin helposti. Sen lisäksi voit vaihtaa vielä värejä, fontteja, animaatioita, asettelua jne. Voit kustomoida aivan kaikkea ja jos valmis pohja ei siihen taivu, niin halutessasi voit lisätä myös koodin pätkiä itse. Näissä valmiissa pohjissa kuitenkin parasta on se, että sinun ei välttämättä tarvitse tehdä juuri mitään itse ellet oikeasti halua. 

Voit aina rakentaa sivut itse Divin Visual Builderin avulla tai voit valita pohjan yli 200 erilaisen teema-paketin joukosta. Jokainen paketti sisältää lukuisia erilaisia ulkoasuja sivuille eli layouteja. Voit katsoa täältä kaikki yli 1500 erilaista layoutia. Nämä kaikki sisältyvät teeman maksuun, eikä erillisistä pohjista siis tarvitse maksaa ylimääräistä. Sen kuin vain hyödynnät ammattilaisten tekemiä valmiita hienoja pohjia. Paketit myös sisältävät grafiikoita ja kuvia, joita voit myös vapaasti käyttää. 

Näitä yhdistelemällä saa aikaiseksi juuri sellaisia kombinaatioita kuin itse haluaa. Minäkin valitsin sivulleni yhden elementin sieltä ja toisen täältä. Käytin muutamia eri layouteja, jotta sain sivulleni juuri sopivat palaset. Pääasiassa käytin Ebook-pohjaa, ja voit katsoa täältä miltä pohja näytti, ennen kuin muokkasin siitä omanlaisen. Halusin pitää pohjassa olleen vihreän sävyn, sillä se sopi mielestäni hyvin kirjan kulta-harmaaseen kanteen. Halutessasi teeman kaikkia värejä saa kuitenkin helposti vaihdettua. Layout on vaan eräänlainen pohjapiirrustus, josta voit muokata täysin omanlaisen. Käyttämälläni Ebook-pohjalla saa helposti tehtyä näyttävät sivut niin e-kirjalle, verkkokursseille kuin muillekin digituotteille. Lisäksi poimin elementtejä muistakin valmiista pohjista jotka sopivat tähän ja muutin vain niiden värit samoiksi. Halusin käyttää tällä kertaa näitä valmiita layouteja, sillä ne varmasti skaalautuvat helposti eri kokoisille näytöille ja ovat toimivia. En halunnut käyttää liikaa aikaa erilaisten osien rakentamiseen itse, joten valmiit pohjat sopivat tähän tarkoitukseen oikein hyvin.

Divillä luot helposti niin blogin, yrityksen kotisivut kuin digituotteiden myyntialustan. Myös oman verkkokaupan saa suoraan luotua Divillä, mutta se vaatii myös jonkin wordpress lisäosan. Itse meninkin tässä myös helpon kautta ja otin lopulliseksi myyntialustaksi valmiin SendOwl-palvelun.

Tällä hetkellä Elegant Themes tarjoaa Divistä nyt rajoitetun ajan 20% alennuksen. Tarjous on voimassa enää reilu viikon. Joten jos mietit nettisivun rakentamista tai olemassa olevan sivun päivittämistä, kannattaa hyödyntää tarjous nyt. Kuten olen aiemminkin todennut, tämä teema on melko kallis, mutta varmasti jokaisen euron arvoinen. Divi on saanut huippuarvoita ja sitä on ylistetty parhaaksi wordpress teemaksi. Monet ammattilaisetkin käyttävät sitä luodessaan nettisivuja asiakkailleen. Voit toki maksaa satoja tai tuhansia euroja, jollekin nettisivujen teosta tai voit tehdä ne itse vajaalla 200 eurolla. Divillä saat varmasti itsekin aikaiseksi ammattimaista jälkeä.

Klikkaa tästä ja hyödynnä tarjous!

 

LUE MYÖS:

MIKSI DIVI ON PARAS WORDPRESS TEEMA?

BLOGIN PERUSTAMINEN – 3 SIMPPELIÄ ASKELTA, JOILLA PÄÄSET ALKUUN

BLOGIALUSTOJEN VERTAILU: WORDPRESS VS. BLOGGER

*postaus sisältää affiliate/referral-linkkejä

 

TERVETULOA MATKALLESI KUKKARON ROUVAKSI TAI HERRAKSI!

Jokainen meistä haluaisi olla oman kukkaronsa rouva tai herra. Tämä vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta määrätietoisilla askelilla voit päästä tavoitteeseesi.

Olipa tavoitteesi sitten lisätulojen hankinta, turhien menojen karsinta, puskurin kerryttäminen tai sijoittamisen aloittaminen, niin täältä löydät artikkelini kyseisistä aiheista.

Halusin koota juuri sinulle vinkit, joilla otat oman taloutesi hallintaan.

Tutustu ilmaiseksi kaikkiin blogipostauksiin tai katso kaupasta tuotteeni, joilla tehostat talouden hallintaasi.

Heidi Sipari

Olen kolmekymppinen Turun Yliopistosta valmistunut matemaatikko.  Työskentelen Taloushallinnon asiantuntijana ja sivutyökseni kirjoitan taloudesta. Tärkein työni on kuitenkin olla äiti kahdelle lapselle.

Blogin avulla saan toteutettua omia mielenkiinnon kohteitani, jotka liittyvät talouteen, säästämiseen, sijoittamiseen, lisätulojen hankintaan ja bloggaamiseen. Samalla kun opin itse uutta, toivon että voin opettaa sinullekin hyödyllisiä taitoja ja vinkkejä.

Seuraa blogia

Kukkaron rouva suosittelee:

Käyttämäni wordpress teema:

0 kommenttia

Kommentoi tähän mitä ajatuksia postaus herätti. Jos pidit artikkelista, niin jaa se muillekin sivusta tai alta löytyvistä some-jakopainikkeista, kiitos! <3

Pin It on Pinterest

Share This